The most powerful secrets are the truths you thought you could never reveal. That once spoken change everything

Viimeeksi kun puhuin Tommin kanssa, olin melko ahdistunut ja puhuimme aika paljon menneisyydestäni ja siitä mihin aion pyrkiä tulevaisuudessa. Tommi kyseli melko paljon kaikkea, koska oli huolissaan minusta. Kai hän huolehtii ihan aiheesta, en vain halua myöntää sitä hänelle tai kenellekkään muullekkaan. 

  "Missä sun kaikki kaverit on? Ne kenen kanssa sä olit päiväkodissa? Ala-asteella? Ylä-asteella?"

Minä en todellakaan tiedä. Ei minulla ole ikinä ollut ystäviä. Tai on, mutta ei oikeita ystäviä. Olen aina ollut se kolmaspyörä. Niinhän minä nytkin olen. On Tommi ja Salla ja sitten olen minä. Olen se ylimääräinen, se joka yrittää pilata kaiken. Niin on ollut aina. Menin päiväkotiin myöhemmin kuin muut ikäiseni, joten parhaimmat kaveruus-suhteet oli jo solmittu. Kiilasin kolmanneksi mukaan johonkin porukkaan ja olin aina se, joka jäi ilman paria parileikeissä.

Ala-asteella kanssani oli aikalailla samat ihmiset kuin päiväkodissa, joten tilanne ei muuttunut mihinkään. Ei minua ikinä varsinaisesti kiusattu, mutta olin aina se joka oli mukana, koska ketään ei saa jättää leikkien ulkopuolelle. Silti olin se, joka valittiin liikuntatunnilla pesis joukkueeseen viimeisenä. Se, jolla ei ikinä ollut paria. Olin aina se ylimääräinen.

Ylä-asteella luokat muuttuivat ja luokallani oli suurin osa ihmisistä minulle täysin tuntemattomia. Harmikseni he kuitenkin tunsivat toisensa etukäteen, koska olivat kaikki samasta koulusta, mutta minä en tuntenut heitä. Silloinkin siis kaveriporukat olivat jo valmiina ja minä olin se, joka vain kiilasi johonkin porukkaan sisään. Se oli siis se porukka, jossa Salla oli. Sielläkin tunsin oloni melko ulkopuoliseksi ja olin edelleen se, joka jäi aina ilman paria paritehtävissä. 

Toki minulla oli muutama ystävä koulun ulkopuoleltakin, mutta yhteydenpito heidän kanssaan ei vain toiminut. Aina joku asia meni minun edelleni, oli jotain muita kiireitä. Eteeni kiilasivat poikaystävät, alkoholi ja muut ihmiset. Minä olin aina se viimeinen vaihtoehto, se kenelle ei jäänyt aikaa. Se kenen luokse tultiin käymään ohi mennen, jos sattui jäämään ylimääräistä aikaa. Se, kenelle uhrattiin korkeintaan tunti, kun muille oli aikaa vaikka koko päivä.

Sama kaava jatkui lukiossa. Ihmiset, joiden kanssa olin ystävystynyt edes jotenkin, menivät eri kouluun kuin minä ja muuttivat muille paikkakunnille. Yhteydenpito unohtui. Salla kuitenkin tuli kanssani samaan kouluun, mutta onnistuin taas pilaamaan kaiken ja menetin senkin ystävän.

Ei minulla siis varsinaisesti ole ikinä ollut oikeaa ystävää. Luulin jo hetkittäin, että on, mutta ei ole. Ei oikea ystävä laita kaikkia muita asioita minun edelleni. Oikea ystävä etsii aikaa minulle. Oikea ystävä pitää huolen, että yhteydenpito ei ole yksipuolista. Oikea ystävä kertoo kaikki salaisuutensa minulle ja voin luottaa häneen ja kertoa kaiken hänelle. Oikea ystävä ei valitse kavereitaan sen perusteella, kenestä on hänelle eniten hyötyä. Oikea ystävä ei hylkää minua toisen ihmisen takia.

Onko se liikaa vaadittu? Ei kai, mutta silti olen yksin. Kai minussa itsessäni on jotain vikaa. Ehkä minä en ole oikea ystävä. Parhaani olen yrittänyt, mutta ilmeisesti olen epäonnistunut siinäkin, niin kuin kaikessa muussakin.

En tiedä, miltä tuntuu aito ystävyys. En ole kokenut sitä ikinä, enkä tiedä tulenko kokemaan.