Tahtoisin näyttää sulle auringon, kantaa sut pois taakse mustan verhon

Sain tosiaan tuohon aiempaan postaukseen ihanan kommentin anonyymiltä, jolla on aikalailla samanlaisia ajatuksia kuin minulla.

Nyt on kyllä pakko sanoa, että taistele Tommista! Mun mielestä, jos sä oikeesti rakastat jotain niin sun kannattaa taistella siitä oli lopputulos mikä tahansa!

Tämä pieni kommentti pelasti koko päiväni. Juuri näin minäkin ajattelen. Sen eteen mitä todella haluaa, kannattaa tehdä töitä ja taistella viimeiseen asti. Mitään, mikä todella on saamisen arvoista, ei saa helpolla. Taistelen viimeiseen asti ja joko onnistun, tai tajuan, ettei Tommi ole sen arvoinen. 

Jos nyt luovuttaisin, jättäisin Tommin Sallalle, niin miettisin vielä pitkänkin ajan päästä "Olisiko meistä voinut tulla jotain? Olisinko nyt yhdessä Tommin kanssa?", mutta jos jatkan tätä vielä, voi olla, että saan Tommin itselleni tai viimeistään silloin ymmärrän, että en halua Tommia. Nyt kuitenkin haluan ja tiedän, että en tule katumaan sitä, että jatkan yrittämistä vielä. Minulla on toivoa, sillä Tommikin rakastaa minua. Kyllä rakastaa, tiedän. Tämä ei ole epätoivoista, yksipuolista rakkautta, ei ole. 

Tommi on kaikki mitä olen etsinyt, joten miksi luovuttaisin nyt? Hän on ihana, kohtelias, huomaavainen, hellä, hän ei pelkää näyttää tunteitaan. Hän on huumorintajuinen ja hauska. Hän on hyvännäköinen, vahva ja hänellä on ihana hymy. Hän onnistuu nostamaan minut taivaisiin jo yhdellä hymyllä, yhdellä halauksella, jopa yhdellä soitolla tai tekstiviestillä. 

Eikö nämä kaikki ole niitä asioita, minkä eteen kannattaa tehdä töitä? Jos yksi ihminen onnistuu tekemään minut niin onnelliseksi, en todellakaan aio päästää sitä ihmistä menemään. Tommi on pelastanut minut pohjalta, auttanut minut takaisin jaloilleni. Hän on tukenut minua, kun minulla on mennyt huonosti, hän on kuunnellut kaikki ne murheet ja lohduttanut.

Tommi on kaiken tämän arvoinen.