Istun sohvalla ja odotan. "Olispa kello jo ykstoista, olispa se jo!" Mutta tällä kertaa en odota Tommia. Tällä kerralla en ole epävarma. Olen lähdössä kahville ystäväni kanssa. "Jes, joku haluaa tulla mun kanssa!" Ja tiedän, että hän tulee. Tommista ei voi ikinä olla varma, mutta nyt tiedän, etten joudu menemään yksin. Olen tälläinen yöeläin, kahvilla ei voi ikinä käydä normaaliin aikaan, vaan keskellä yötä. Mutta ei se mitään, tykkään olla yöeläin.
Odotan yhtätoista niin paljon. Vielä tunti ja viisi minuuttia, vielä tunti ja neljä minuuttia, vielä tunti ja kolme minuuttia, vielä tunti ja kaksi minuuttia, vielä tunti ja yksi minuutti...
Koko päivän kohokohta, kenties koko viikon. Joku haluaa tulla kanssani. Yleensä istun kahvilla yksin, luen ehkä sanomalehteä, katselen ohi kulkevia ihmisiä, mietin. Ei ketään kenelle puhua, ei ketään kuka vain olisi siinä, seuranani juomassa kahvia. Mutta kerrankin joku tulee kanssani. Jes!
Voisin ihan valehtelematta lähteä kenen tahansa kanssa kahville. Ihan kenen tahansa. Jos joku tulisi minua pyytämään, lähtisin varmasti. Tykkään olla ihmisten kanssa. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kukaan ei halua tutustua minuun, eikä olla kanssani. Paitsi tuo yksi ihana.
En malta odottaa. Maailman parasta seuraa ja kupillinen höyryävää kahvia.
Tämä merkitsee minulle tosi paljon. Ihana nainen. Paras.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti