Olen varsinkin tänään miettinyt tosi paljon, että mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Nyt kun Tommi ja Salla ovat eronneet, toivottavasti pysyvästi, niin mitä tulee tapahtumaan minun ja Tommin välillä? Haluaako hän minut oikeasti, vai tuleeko minusta vain laastari hänelle? Salla korvike? Seurustelemmeko me joskus oikeasti niin, että kaikki tietävät siitä? Niin, että voimme facebook -profiilissa laittaa toistemme nimet parisuhde statukseen? Niin, että voimme kävellä käsikkäin kaupungilla, suudella ruuhkabussissa, kävellä puiston halki illalla, kun kaikki tutut ovat siellä?
Jos näin tulee joskus tapahtumaan, ei se ole helppoa. Riskeeraan kaiken Tommin takia. Salla tulee aiheuttamaan meille, tai ainakin Tommille ongelmia vielä, tiedän sen. Ei hänestä pääse eroon näin helpolla. Juorut lähtevät liikkeelle ja minusta ja Tommista tulee koko kaupungin vihatuimmat ihmiset. Ystäviä ei ole nytkään paljon, mutta ei niiden määrä tule ainakaan lisääntymään suhteemme julkistamisen jälkeen. Pelkään kokoajan, että ne vähätkin ystävät lähtevät ja yritän pitää niistä kiinni kynsin ja hampain. Yritän tehdä parhaani ollakseni hyvä ystävä.
Nyt ajatukseni hyppäävät jo niin kauas tulevaisuuteen, että näin tulee tuskin koskaan tapahtumaan, mutta aina saa haaveilla. Aina saa ja pitää olla tavoitteita. Ilman niitä elämästä ei tulisi mitään. Tosiaan, toivon, että joskus kaukana tulevaisuudessa, kun minulla on koulu käyty ja olen täysi-ikäinen ja vapaa tekemään mitä haluan, voisimme Tommin kanssa muuttaa pois täältä. Tässä kaupungissa kaikki tuntee kaikki, juorut liikkuvat ja ihminen tulee vihatuksi helposti. Haluaisin saada uuden alun jossain, en välttämättä kovin kaukana täältä, mutta jossain muussa kaupungissa. Uusien ihmisten kanssa, joilla ei ole ennakkoluuloja meitä kohtaan. Haluaisin muuttaa omakotitaloon, jossa on sopivan kokoinen piha, ei liian pieni, mutta sen kokoinen, että sen jaksaa pitää siistinä. Haluaisin vaaleanpunaisen keittiön, suuren sängyn ja valkoiset lakanat. Haluaisin pienen, suloisen olohuoneen, jossa voisin juoda kahvia ystävien kanssa. Ei mitään liian täydellistä, hieman sekavan ja suloisen kodin, sellaisen, jossa uskaltaa olla oma itsensä, voi tuntea olonsa kotoisaksi. Haluaisin suuret ikkunat ja puutarhan. Haluaisin lapsia, kaksi tai kolme. Pojan ja tytön, jos kävisi hyvä tuuri. Haluaisin mieluisan työn jostain kotini läheltä. Myös Tommilla olisi oman alansa työ, kohtalainen palkka molemmilla, niin, että rahaa jää säästöön. Tommi haluaisi tulevaisuudessa naimisiin, eikä minullakaan ole mitään sitä vastaan. Hienot sormukset, ei liian kalliit, mutta kauniit ainakin. Kävisimme ulkona syömässä ainakin kerran kuussa, pitäisimme parisuhdetta yllä. Eläisimme näin yhdessä loppuun asti. Täydellistä.
.jpg)
Epärealistisia haaveita, joiden eteen teen kaikkeni. Ehkä jonain päivänä edes osa niistä toteutuu. Joko Tommin kanssa tai sitten ei. Sitä ei tiedä kukaan, mutta aina saa haaveilla. Nyt palaan taas maanpinnalle. Elän tässä hetkessä, odotan puhelua Tommilta, en tiedä milloin sen saan, mutta odotan. Kyllä hän on kaiken sen odottamisen arvoinen.
Blogisi on koukuttava. Olen melko varma, että olet Kolmas pyörä -blogin kirjoittaja, tai ainakin olet saanut kyseisestä blogista inspiraatiota - ehkä tarinasi on totta, ehkä ei. Mutta mielestäni sillä ei ole väliä! Blogit, jotka herättävät tunteita ja ajatuksia ovat parhaita, kuten tämä :)
VastaaPoistaItseni on helppo samaistua Sallaan ja sinuun (kuulostaa pöhköltä kirjoittaa näin, jos tarina onkin keksittyä :D), sillä olen itse samanlainen kuin Salla; mustasukkainen, tullut petetyksi jne. Toisaalta, ymmärrän myös sinua. Ihminen ei voi tunteilleen mitään, ja me eletään täällä kuitenkin vain kerran. Se on silti terveen ihmisen merkki, että omatunto edes silloin tällöin kolkuttaa.
Jään innolla odottamaan, miten tämä tarina etenee. Veikkaan kuitenkin, että Tommi jää joko yksin ilman kumpaakaan, tai sitten se olet sinä joka jää yksin. On kuitenkin selvää, että ainakin yhtä teistä kolmesta tulee sattumaan. Ihminen, jolla on yhtä vahvoja tunteita kuin sinulla Tommia kohtaan, ei roiku toisessa vain sääliäkseen häntä. Jos Tommi todella haluaisi olla kanssasi, hän olisi. Karu totuus, jolta sinä ja useat muut sulkevat ihastuksen huumassa silmänsä.
Kommentillani ei ollut päätä eikä häntää :-D Mutta vaikka juuri tämä tarina ei olisi totta, on näitäkin oikeassa elämässä olemassa ja monia samankaltaisia :) Näitä on hauska lukea ainaisten lifestyle ja muotiblogien sijasta, jotka ovat täynnä mainoksia.
Olen melko varma, että olet joku -94, yksinäinen lukiolainen (lukulomalla?), tai joku täysin muun ikäinen, ehkä työtön? Uskon, että olet oikeassa elämässä oikeasti todella yksinäinen ja se paistaa näistä teksteistä läpi.
Mutta koskaan ei voi olla varma mistään. Nyt lopetan! :D hauskoja kirjoitteluhetkiä! :-)
Lukuloma on kyllä jo päättynyt, mutta tarkoitin että uskon sinun olevan lukiolainen, joka on nyt kirjoittanut keväällä ja siksi lomalla :-)
VastaaPoistaT. Edellinen ano
Mielenkiintoinen kommentti, kiitos siitä! Moni lukijani varmasti ajattelee samalla tavalla kuin sinä, mutta ei vain tuo ajatuksiaan esiin. Ja tämän koko Candy -villityksen jälkeen ymmärrän kyllä täysin, miksi lukijat epäilevät tämän olevan täysin keksitty tarina.
VastaaPoistaItse aikoinani seurasin Candyn blogia lähes alusta asti ja ensin jopa uskoin sen olevan totta. Silloin en itse vielä ollut tässä tilanteessa, kuin nyt olen ja tuomitsin Candyn ja Mikon suhteen ihan täysin. En ymmärtänyt, miksi nuori nainen, kuten Candy, suostui elämään vanhemman miehen varavaihtoehtona. Olin melko pettynyt, kun tajusin koko tarinan olevan keksitty ja mielestäni se oli jopa aika julmaa, koska monet lukijat olivat saaneet vertaistukea blogista. Olen kuitenkin myöhemmin vielä lukenut kyseisen blogin vanhoja kirjoituksia läpi ja olen melko hämmästynyt siitä, miten hyvin kirjoittaja osasi eläytyä tilanteeseen, jota ei ollut oikeasti edes olemassa.
Myönnän toki, että olen saanut inspiraatiota Kolmas pyörä -blogista ja välillä, kun en keksi aiheita mistä kirjoittaisin, katson Candyn blogin kommenteista, mitä häneltä on usein kysytty, koska uskon, että teillä on samoja kysymyksiä mielessänne.
Välillä toivonkin, että tämä koko tilanne olisi vain unta ja voisin herätä aamulla ihan toiseen todellisuuteen, mutta on tämä silti jollain tavalla melko jännittävää ja ihanaa. Minä olen siis ihan oikeasti tosielämän Candy, uskoitte tai ette.
Ikäni on herättänyt monissa lukijoissa myös epäilystä, mutta myös se pitää täysin paikkaansa. Tämän vuoden puolella olen täyttänyt 17 ja käyn lukion ekaa luokkaa. Koulun käynti ei oikein innosta, joten aikaa blogille jää melko paljon. Myöskään kavereita ei ole liiaksi ja olen tosi yksinäinen, niin kuin olit teksteistäni huomannutkin.
Minusta tuntuu, että unohdin nyt kirjoittaa jotain olennaista ja että vastauksestani tuli todella epäselvä. No, täydentelen tätä sitten myöhemmin, jos jotain tärkeää unohdin :D
Kiitos kommentista ja kommentoi toki useamminkin jos tulee jotain mieleen! :)