Vaikka itkisin, huutaisin, raivoaisin, makaisin tunteettomana lattialla tai antaisin vain olla, ei hän ymmärtäisi. Tein mä mitä vain, sama toistuu kerta toisensa jälkeen. Ensimmäinen perhejoulu ei ollutkaan perhejoulu. Lauri on poissa taas, ties missä. Jonkun toisen luona kenties, jonkun meitä tärkeämmän. Omaa lastaan tärkeämmän. Tai yksin, ilmoittamatta meille mitään. Jouluna, jota mä suunnittelin ja valmistelin, odotin innolla. Hän sai taas tarpeekseen, sai kaiken mitä tarvitsi ja lähti.
Jos mä huudan, itken perään ja yritän tavoitella, hänestä ei kuulu. Kun mä luovutan, annan olla ja yritän päästä yli, hän palaa. Ja joka kerta, joka helvetin kerta mä annan anteeksi. Kuuntelen niitä tyhjiä lupauksia ja luotan. Luotan valehtelijaan. Säälin, uskon typerät tekosyyt.
"Hänellä on rankkaa, hänen on paha olla, hänellä on oikeus", mä ajattelen.
Ja vitut. Hän on vain yksinkertaisesti kusipää. Onneksi pieni rakas ei tajua vielä. Ja kun hän vihdoin on niin vanha, että tajuaa, mä aion pitää huolen siitä, että Lauri ei ole pahoittamassa hänen mieltään, tuottamassa pettymystä hänelle.
Hei! Kommentoin aiemmin tekstiisi "Eletään hetkessä" mm. näin:
VastaaPoista"..en arvosta niitä samoja asioita, joita en arvostanut aiemmissakaan kommelluksissasi: epätoivoista roikkumista miehissä, marttyyriasennetta ja uhripositioon tahallaan hakeutumista, kyvyttömyyttä päätöksentekoon."
Kysyit, mitä tarkoitan sillä, että asetut tahallasi uhripositioon etkä kykene päätöksentekoon. Tarkoitan tätä:
"Kun mä luovutan, annan olla ja yritän päästä yli, hän palaa. Ja joka kerta, joka helvetin kerta mä annan anteeksi. Kuuntelen niitä tyhjiä lupauksia ja luotan. Luotan valehtelijaan. Säälin, uskon typerät tekosyyt."
Tämä kaava on toistunut jo niin monta kertaa, ettet voi enää millään väittää, ettet oikeasti jo tietäisi, mitä tulee tapahtumaan. Et ole tyhmä. Lauri on tehnyt tällaisen tempun kymmeniä kertoja, joten kaikkien todisteiden valossa tuo tapahtuu jatkossakin yhä uudestaan ja uudestaan, ja sinä tiedät sen.
Koska et voi väittää, ettetkö osaisi odottaa näitä pettymyksiä, on ainoa looginen vaihtoehto, että todellisuudessa juuri odotatkin niitä ja mikä tärkeintä, jatkuvasti ja aina uudestaan valitset elää sellaisessa tilanteessa ja ihmissuhteessa, jossa sinua kohdellaan huonosti. Sinulla on jatkuvasti myös tilaisuus erkaantua tästä tuhoisasta kehästä, mutta et sitä tee.
Hakeudut siis uhripositioon koska teet aina uudelleen päätöksen palata takaisin asetelmaan, jossa TIEDÄT, että sinut tullaan hylkäämään. Ei sinulla ole mitään syytä uskoa toisin.
Syy tähän voi olla vaikka oma huono itsetuntosi - ihminen, joka kokee olevansa arvoton, hakeutuu ihmissuhteisiin joissa häntä kohdellaan arvottomana. Ehkä se on muutoksen pelkoa, joka liittyy taas kyvyttömyyteen tehdä päätöksiä tilanteessa, jossa ratkaisevat päätökset tuhoisan ihmissuhteen lopettamisesta olisi pitänyt tehdä jo esim. vuosi sitten.
Tai ehkäpä se on vain sitä, että tykkäät kun saat olla uhri. Ehkä tykkäät siitä huomiosta, jota silloin saat, siitä voivottelusta, sovittelusta, siitä että se ottaa sinulta vastuun pois. Mutta sinä et ole oikeasti ollut uhri enää pitkään aikaan, koska olet itse tietoisesti valinnut tämän hyväksikäytön ja kaltoinkohtelun jo niin monta kertaa, että kukaan ei enää parhaalla tahdollakaan voi uskoa, ettet tietäisi mitä on tulossa joka kerta jatkaessasi Laurin kanssa.
Sitä en voi arvostaa, ihmistä joka nauttii marttyyrinviitastaan eikä millään halua luopua siitä, vaikka hänellä olisi siihen tilaisuus toisensa jälkeen. Luultavasti nytkin vain aikasi kiukuteltuasi "annat Laurille uuden mahdollisuuden" tietäen hyvin, että kohta pääset taas olemaan poloinen Ada-parka.
Täysin samaa mieltä anon kanssa. Blogi on huonontunut niin paljon Laurin tulon jälkeen, koska ei tule enää mitään positiivisia tekstejä tai pohdintoja, valitusta toisen valituksen perään.
Poista