Ei mul oo aikaa olla itsestäni huolissaan

Nyt mä ihan tosissani päätin, että en ota yhteyttä. Jos herra ei pysty itse koskaan soittamaan tänne päin, niin antaa olla. Viime kesänä hän teki aloitteen ja sen jälkeen se olen aina ollut mä. Minä soitan, mitä tekstaan, minä keksin tekemistä. Silti kaikki mun ideat on huonoja, koskaan ei ole sopiva aika, eikä herraa ikinä näy, vaikka pitäisi. Mulla alkaa ihan tosissaan olla mitta täynnä.

Menetin eilen hermoni myös Tommin kanssa. Kaikki soittopyyntöni hän on nähnyt, muttei puhelimeni ole soinut kertaakaan. Pari viikkoa tästä kai on, kun me viimeeksi kunnolla edes puhuttiin. Aina kun herralla itsellään menee hyvin, niin mut on sopivaa unohtaa. Mä olen vaan joku helvetin varakappale, jolle soitetaan kun muita ei ole enää. Sitä mä kai olen Laurillekin.

Mä olen viimeaikona myös miettinyt vähän enemmän tosissani, että petetäänkö mua. Mun tietojen pohjalta ei olis eka suhde, missä tällaisia taipumuksia on, joten ei tulis mullekaan yllätyksenä. Mä en koskaan ole ollut ihminen, joka turvautuu väkivaltaan, vaan satutan aina sanoilla, mut sellaisen tullessa ilmi saattaisin läimäistä. Parikin kertaa. Mut turha sellaisia on miettiä nyt, kun ei mulla ole mitään varsinaista syytä ajatella näin.

Mä tajusin tänään, että ei mulla oo elämässä mitään, mitä mä tahtoisin siinä olevan. En mä koskaan tee mitään, mistä mä nautin, koska mä vaan yksinkertaisesti olen liian väsynyt kokoajan. Kaikki ihmiset mun ympärillä ajaa mut loppuun. Sitähän mulle kai on täällä yritetty kokoajan sanoa, mut kun ei tajua, niin ei. Mä kuitenkin ainakin vielä jaksan uskoa siihen, että täysi-ikäisyys tuo mukanaan muutoksia. No, se nähdään sitten.

Mä olen kamalan tarmokas tänään. Ehkä mä ihan tosissani lähden nyt purkamaan tätä energiaa johonkin muuhun ja palaan blogin pariin taas myöhemmin!