Mulla ei ole koskaan ollut paljon ystäviä. Mä olen aina ollut se virheellinen kappale. Mä kuulen kokoajan, että olen kaunis, mukava ja puhelias. Miks mä sitten olen yksin? Miks kaikki asiat on niin hirveän huonosti kokoajan? Miks mä en kelpaa mihinkään? Mä en saa töitä, mä en saa ystäviä, mä en menesty koulussa. Kuraattori jää sairaslomalle, eikä tahdo tavata mua. Opettajat suosivat kaikkia muita, mutteivät pidä minusta. Minä olen se tyhmä lapsi. Minä ajattelen tunteilla, enkä järjellä.
“When I was 5 years old, my mother always told me that happiness was the key to life. When I went to school, they asked me what I wanted to be when I grew up. I wrote down ‘happy’. They told me I didn’t understand the assignment, and I told them they didn’t understand life.”
-John Lennon
Kuinka helvetin kauan mun täytyy taistella? Kuinka monta päivää vielä? Mä tiedän, etten mä kykene tähän enää kauaa. Kesä tulee ja mä jään yksin. Tai ehkä mulla käy 'tuuri' ja tapaan jonkun uuden kusipään, joka kohtelee mua samoin, kun kaikki muut mun elämässä nyt. Mä vedän puoleeni sellaisia ihmisiä. Ei kukaan kunnollinen pidä musta.
Mulla ei ole enää mitään tavoitteita. Mun suurin tavoite on selvitä hengissä huomisesta. Mun suurin unelma on, ettei mua koske huomenna. Ettei mulle luvata mitään huomenna, jottei mun tarvitsis taas pettyä. Se koskee enemmän, kuin mikään fyysinen kipu maailmassa. Mua sattuu, kun mä ymmärrän, että mulle ollaan valehdeltu taas. Mä olen sinisilmäisenä ottanut kaiken vastaan ja yhtäkkiä mua lyödään kasvoille. Mä kestän sen kaiken aina vain uudelleen, jotta saisin tuntea edes hetken olevani rakastettu. Jotta saisin halata vielä kerran. Jottei mulle oltais vihaisia.
Mä olen pelkkä säälittävä ihmispaska. Enkä mä sano tätä, jotta te säälisitte mua. Ihan rehellisesti en. Mä sanon niin, koska niin mä ajattelen.
Ada nyt itsearvistusta ja ammattiapua! Nyt mä ajattelin puhua suoraan suuni puhtaaksi. Ainoa joka sinut todella voi pelastaa olet vain sinä itse. Ja siihen ei ihminen kykene itse. Myönnät itsekkin, että tarvisit joskus apua. Kuitenkin, kun lupailet meille soittaa tai laittaa viestiä kuraattorille, annat aina tilaisuuden lipua ohitsesi. Nyt Ada niskasta kiinni ja mene puhumaan jollekkin. Soita, tekstaa tai pidä yhteyttä internetin kautta. Avunpyyntö on aina haastavaa mutta mahdollista. Säkin kykenet siihen. Se ei ole shokki. Se on mahdollisuus alkaa elämään ja parempaan huomiseen. Vai haluatko sä ihan oikeasti elää vaikka yhdeksänkymppiseksi tossa helvetin jamassa? Kun samat ihmiset sekoittavat edelleen päätäsi ja lupaukset pettävät. En usko, että vessan lattiallakaan istuminen on viihdettä. Että neljän seinän sisällä on hyvä olla. Kun sun muut tuttavat perustavat perheen, sä havahdut sieltä vessanlattialta toivottavasti vihdoin. Vaikean nuoruuden jälkeen he asettuvat vihdoin alalleen. Sulla ei ole mitään mistä tarttua kiinni. Sen takia, hae apua äläkä enää jää nuolemaan näppejäsi.
VastaaPoistaJa toiseksi kaikella elämällä on tarkoitus. Ja lahja. Sunkin elämä on arvokas lahja, jonka tarkoituksena on luultavasti elämään oppiminen. Ja ehkä oikean rakkauden löytäminen. Tarkoitus on kaikella mitä teet, mutta et voi ripustautua siihen.
Seura tekee kaltaisekseen. Sä et oo oikeessa seurassa. Sä vedät sun huonolla fiiliksellä puoleesi ripustautuvia ja itsekkin ongelmaisia ihmisiä jotka surutta yrittävät hukuttaa sinut ongelmiinsa näkemättä sitä. Niinkuin esim Lauri. Hän ei luultavasti tajua satuttavansa sinua ja on siksi aina niin ymmällään. Loppujen lopuksi hän näkee vain omat ongelmansa, eikä kykene kuuntelemaan sinua. Olen pahoillani, mutta tekstin lävitse näkyy että Laurissa on hieman narsistisia piirteitä. Hän ei näe sinun kärsivän. Omasta mielestään unelmien mies. Ja sinä olet sokea rakkaudesta. Ja silloin rakkaus on vaarallista. Sä annat Laurin syödä sun mielenterveyden mukisematta.
Sun teksti on avunhuuto. Lähiaikoina se on oikein huutanut apua. Kommentointi ei oo onnistunut pitkää aikaa, mutta yritän. Haluun vaa sanoo et yritä kestää ja hae apua.
Pohjimmiltas sä pelkäät yksinäisyyttä. Niin mäkin. Niin moni muukin. Sä pelkäät ihmisiä jotka lähtee ja jättää. Mutta kaikki ei oo sellasia Ada. Sun kohdalle on vain sattunut ne pahimmat. Ne jotka huomaa sun heikkouden, jota on helppo käyttää hyväksi. Avaa jo silmäsi.
Mun tuttava kerto juuri tuollaisen tarinan omasta nuoruudestaan lähiaikoina. Hän on nyt 39 ja selvinnyt siitä. Hän on ollut juuri sinun tilanteessasi vain yli viiden eri miehen kanssa. Jokasuhteessa hän on ymmärtänyt vasta masennuksen, työuupumuksen yms kautta, että nyt menee pieleen. Ei olla saman arvoisia. Yksi mies ei enää rakasta ja työntää luotaan. Olet vain siivooja. Yksi pettää ja valehtelee. Rakastaa liikaa itseään. Yksi vie naiselta, joka ei jaksa enää riidellä pois kaiken mitä hän rakastaa ja on suoraan sanottuna vitun narsisti. Mutta nämä asiat on itse käytävä läpi ennen kuin tajuaa. Mutta nykyään nainen on onnellinen, sillä vasta 18 vuoden jälkeen hän todella sai prinssinsä. Mutta nainen varoitti. "Älkää uskoko kaikkea mitä sanotaan, älkää tosiaan uskoko!" "Miksi pitikin olla niin tyhmä? Miksi en lähtenyt heti?" "Miksi en uskonut itseäni?" "Älkää olko sokeita rakkaudesta, vaan myöntäkää myös huonot puolet." Tämä on minun mielipiteeni. Suoraa puhetta kyllä, saa kritisoida. Mutta Ada, toivon, että otat neuvosta vaarin. Tämä on auttamiskommentti, ei mikään viha. Oot liian tärkee joutuaksesi kokemaan tollasta!<3!" Voimia hakea apuu!
Bea
Mä kirjoitin kyllä nuorten netin kirjepalveluun ja sain vastauksenkin jo. Se lienee jonkinlainen ensiaskel. Mun vain on jotenkin tosi vaikeaa myöntää niitä asioita omilla kasvoillani ja netissä se on helpompaa, kun ei tarvitse kertoa kuka on. Ehkä mä kuitenkin olen siihenkin valmis vielä joku päivä. Mutta en nyt.
PoistaKyllä mä Bea ymmärrän, että sä olet pohjimmiltaan oikeassa. Sä käsität mun tilanteen juuri sellaisena kuin se on. Ja kyllä minäkin käsitän, en vain tahdo myöntää totuuksia itselleni. Mun täytyis päästä eroon tästä seurasta, joka mulla nyt on. Mut tää seura on ollut mulla niin kauan. Mä olen tottunut tähän kaikkeen, mä kaikesta huolimatta rakastan niitä ihmisiä. Ei oo helppoa laskea irti. Ehkä Laurin intin alkaessa kaikki tapahtuu kuin itsestään, aivan kuten minun ja Tomminkin "ero" aikoinaan.
En milläänlailla loukkaantunut sun kommentista, ymmärrän kyllä, että tarkoitat hyvää. Ja totuuksia nuo sanat olivat. Kiitos kun välität <3
Bea, et vois enää paremmin sanoa; oon niin samaa mieltä!
VastaaPoista"vanhus"
Kyllä tää tästä, asken kerrallaan <3
Poista"Mun suurin unelma on, ettei mua koske huomenna. Ettei mulle luvata mitään huomenna, jottei mun tarvitsis taas pettyä. Se koskee enemmän, kuin mikään fyysinen kipu maailmassa. Mua sattuu, kun mä ymmärrän, että mulle ollaan valehdeltu taas. Mä olen sinisilmäisenä ottanut kaiken vastaan ja yhtäkkiä mua lyödään kasvoille. Mä kestän sen kaiken aina vain uudelleen, jotta saisin tuntea edes hetken olevani rakastettu"
VastaaPoistaNiin ihanasti kirjoitettu, että itkettää. Mulla on parhaan ystäväni kanssa samanlainen tilanne, kuin sulla ja laurilla. Mä en osaa päästää irti vaikka mua kuinka sattuu.
Voimia Ada! <3
Kiitos ja voimia myös sinne <3
Poista