Koko aamun mä olen etsinyt netistä diagnoosia itselleni. En mä vaan voi olla terve. Mulla on päässä vikaa, jos näin kauniisti sanotaan. Puhun kokoajan avun hakemisesta, mutten silti saa mitään aikaan. Kaikki painostavat minua siihen ja se tekee kaikesta vielä hankalempaa. Aloitan koulukuraattorista, mutta en vielä. Ehkä tällä viikolla. Ehkä ei.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö täsmäis kaikkeen paremmin kuin hyvin. Se kuulostais mun jutulta. Olis suoraan sanottuna helvetin helpottavaa saada tälle kaikelle nimi. Tietää, että mä olen oikeasti sairas, enkä vain hullu.
Laurin kanssa kaikki on ihan jees. Tai no, en mä nyt tiedä. Yhdessä tässä ollaan ja onnellisia. Me molemmat tiedetään, että tulevaisuus tuhoaa tän kaiken, mutta sovimme eilen, että mennään päivä kerrallaan. Käyttäydytään niin hyvin, kuin osataan, eikä suututa turhasta. Nautitaan siitä, mitä meillä on jäljellä. Eilen jopa teimme jotain, emmekä vain istuneet neljän seinän sisällä.
Tommin kanssa mä puhuin myös. Meidän tilanne on nyt se, että puhutaan kun puhutaan. Mä voin soittaa silloin, kun mulla on jotain asiaa ja Tommin vastaa jos pystyy. Sama toimii myös toisin päin. Tommi tuntui olevan aika sairaan huolissaan musta, mut sillä itsellään menee loistavasti. Mitä nyt työjutut kuulemma stressaa, mutta ne ovat pikkumurheita menneisyyteen verrattuna.
Musta tuntuu, että vaikka kaikki on tällä hetkellä kohtalaisesti, niin mä kannan menneisyyttä mukanani vieläkin. Mua ahdistaa asiat, jotka seuraavat vieläkin mun perässä. Salla etenkin. Me ei kai koskaan voida olla Tommin kanssa avoimesti ystäviä, kun Salla sekoaa samantien. Jos menneisyyttä ei olis, mä en olisi nyt tällainen. Mä saattaisin jopa olla aidosti onnellinen. Tai edes onnellisempi, kuin nyt.
Niin moni asia painaa mun hartioilla, enkä osaa päästää niistä irti. Enkä pääse irti, vaikka kuinka riuhtoisin.
Eipä mulla nyt muuta, pikaista tilannepäivitystä vain. Nyt on pakko raahautua kouluun. Piristäkäähän minua vaikka ask.fm -kysymyksillä, jos viitsitte! Vastailen kun pääsen kotiin.
Toi sun itsediagnosointi on kyllä aika riskaabelia hommaa; se pitäis mun mielestä jättää oikeille ammattilaisille. Kaikilta meiltä kyllä löytyy piirteitä ko. sairauksista, jos ruvetaan oireita lueskelemaan, niin multakin :D Ja kuten itsekin sanot kantavasi menneitä mukanasi pääsemättä niistä irti, olisi tuossa juuri yksi tärkeä syy, miksi niiden ammattilaisten kanssa tulisi mennä juttelemaan. Sieltä sä voisit saada työkaluja mennestä irroittautumiseen. (Enkä sano tätä nyt painostaakseni, vaan siksi, että aidosti toivon sinun saavan itsellesi apua niin, että voisit suunnata jatkossa tulevaan menneisyyden sijaan.) Ja Ada hei, jos tarkoitat tolla tulevaisuus tuhoaa -jutulla sitä, kun Lauri lähtee inttiin, niin kamoon: intistä pääsee nykyään ekoja viikonloppuja lukuunottamatta lomille joka viikonloppu :) Ei se teidän rakkaus mihinkään katoa, jos niin on tarkoitettu; se vaan vahvistuu inttiaikana <3
VastaaPoista"vanhus"
Tiedän kyllä, että itse tehdyt diagnoosit harvoin ovat niitä oikeita. Kunhan huvikseni luin sairauksien oirelistoja ja vainoharhailin. Mä en vaan tahtoisi puhua mun asioista kenellekään. Ne on mun asioita, eikä muiden.
PoistaInttiin mä lähinnä jutuillani viittasin joo. Tasapainoinen parisuhde ehkä kestäisi intin, mutten ihan tosissani usko, että me kestämme. Se nähdään sitten...