One day I won't come back

Minulta on kyselty tosi paljon, että minkä takia blogissa on nyt näin hiljaista. Mä en oikeastaan tiedä. Olen mä kirjoittanut joka päivä, mutta juttua ei vaan tuu yhtään enempää. Kaiken tän lisäks mä olen melko vähän kotona nykyään,  kun tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Mielummin kävelen ympyrää ulkona. Luonnoksissa toki olis vaikka mitä juttuja, mut ei ne tunnu ajankohtaisilta nyt. Nyt mulla kuitenkin tuli pitkästä aikaa ihan tosissaan sellainen olo, että vois vaikka kirjoittaa jotain juttuja. Laadusta en mene takuuseen, sekavaa ajatusten virtaa tämä kai lähinnä.

Mä oon eilen ja varsinkin tänään miettinyt tosi paljon, että mitä mä loppujen lopuks tunnen ja ketä kohtaan. Minusta tuntuu, että mun ja Laurin juttu alkaa olla tässä. Koko homma vaan kuivuu hitaasti kasaan ja kohta me huomataan, että mitään ei oo enää jäljellä. Kyllä mä rakastan, ei tää siitä oo kiinni, vaan siitä, että mä en jaksa taistella enää. Kaikki on niin vaikeeta ja mä saan jatkuvasti paskaa niskaani. Ei se vaan kannata enää.



Meille käy kai Laurin kanssa samoin, kuin mulle ja Tommille. Koko juttu kuivuu kasaan ja sit myöhemmin, kun mikään ei oo mahdollista enää, tunteet heräävät uudelleen. Ahdistavaa.

Tommi on ollut tosi paljon mun mielessä myös. Viimeeks tänään hän vonkas multa seksiä, vaikka hän seurustelee. Viimeeks tänään hän myös sanoi olevansa aidosti onnellinen suhteessaan. Mä olen miettinyt tätä juttua tosi paljon. Mä tiedän oikeastaan sadan prosentin varmuudella, että Tommi ei panis muita, kuin mua ja tyttöystäväänsä. Mä vaan tiedän sen. Mut miks myös mua? Miks Tommi pettäis tyttöystäväänsä hetkenä minä tahansa?

Pakko sen on välittää musta. Niin kuin ihan tosissaan välittää, paino sillä sanalla. En mä keksi mitään muuta syytä. Ja kyllä Tommi muutenkin käyttäytyy sillä tavalla. Aivan kuten mä häntä kohtaan. Ei se rakkaus vaan näytä haihtuvan.

Mulla alkaa ihan oikeasti olla panokset lopussa kaikkien ihmisten kanssa. Mä kaipaan tavallisen suhteen, enkä tällaista jatkuvaa vuoristorataa.