Lähde jonkun toisen matkaan, soita mulle yöllä vuoden päästä taas

Mulla on kuusi minuuttia aikaa kirjoittaa. Kuuden minuutin päästä Lauri tulee mua hakemaan. Ja mä olen sata prosenttisen varma, että tällä kerralla hän on oikeasti tulossa. 

Laurin intti on tuskallisen lähellä. On tuskallista nähdä se rakkaus hänen silmistään ja tuntea omassa sydämessäni se pakahtuva tunne ja samalla tietää, että pian se viedään minulta pois. Pian, liian pian. Miksi kaikki tuhotaan juuri silloin, kun asiat alkavat sujua?

Mä yritän ottaa kaiken irti tästä ajasta, mitä meillä on jäljellä. Yritän olla laskematta päiviä, yritän olla stressaamatta. Yritän sulkea Tommin pois mielestäni, keskittyä vain rakastamaan niin hyvin kuin ikinä osaan. Koska tiedän, että kaikki päättyy heinäkuussa. 

Mä sanoin Laurille, että mä saatan pudota kuohuvaan koskeen kun hän ei ole täällä. Saatan ihan oikeasti. Tahallani. Miks maailma on näin epäreilu?

Tommi soittelee mulle tuntemattomalla, koittaa saada mua vastaamaan. Koittaa saada seksiä. Mä en vastaa. Mä en tahdo kuulla sitä ääntä taas. Hän saattaisi saada minut tuntemaan syyllisyyttä siitä, etten suostu sänkyyn hänen kanssaan ja se on viimeinen asia, josta tahdon tuntea syyllisyyttä nyt.

Kuusi minuuttia on mennyt. Täytyy sammuttaa tietokone ja juosta. Lähteä tekemään ruokaa, kuuntelemaan musiikkia ja ehkä myös katsomaan leffaa rakkaan vieressä. Kaikki on sitä vaaleanpunaista hattaraa taas hetken aikaa.