Tommi otti yhteyttä aamulla ja mä olen ollut Laurin kainalossa viime aikoina enemmän kuin koskaan. Kai tätä vois onnellisuudeks sanoa. Heti kun mä sanon olevani onnellinen, tulee jostain suunnasta paskaa niskaan, mut yritän silti nauttia nyt kun voin.
Jottei menisi liian positiiviseksi, kerrottakoon nyt, että väsyttää ihan kamalasti. En vain malta nukkua, kun kerrankin on tekemistä. Äsken oli kuitenkin pakko tulla kotiin, että saa edes vähän unta. En tahdo palaa loppuun nyt, kun kouluakin on enää niin vähän suoritettavana. Motivaatio nostaa päätään ja mä ihan tosissani tahdon päästä tämän vuoden kunnialla läpi. Viimeiset kokeet on vielä tekemättä, joten niihin aion panostaa.
En oikein tiedä, oonko mä oikeesti onnellinen, vai oonko vain lääkinnyt itseni tällaiseksi. Eipä sillä loppujen lopuksi kuitenkaan oo mitään merkitystä. Nautin nyt, kun voin. Mut sitä ennen nukun kunnon yöunet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti