Darlin tell me what more can I do?

"Mä soitan sulle kuudelta."

Hahahaha. Mua ei jaksa edes itkettää enää. Tekee mieli juosta päin seinää ja huutaa. No jaa, eipä mulla parempaakaan tekemistä olis ollut, kuin odottaa. Ei mun elämässä oo mitään muuta sisältöä, enkä mä jaksa sitä hankkiakaan.

Blogi toistaa samaa kaavaa ja se ahdistaa mua. Minkäs teet, tällaista tää elämäkin on.

Huomenna tahtoisin laittaa sähköpostia sille kuraattorille. En mä vaan oikein tiedä mitä mun pitäis kirjoittaa. Täytyyks mun varata joku aika, vai ilmotanko mä vaan, että tulen ovelle? Vai mitä? Kun siellä siis mun ymmärtääkseni on avoin vastaanotto, mut mun käskettiin laittaa sähköpostia... Miks kaikki pitää aina tehdä niin kamalan vaikeeks? Sanois vaan yksinkertaisesti mulle, että mitä mun täytyy tehdä ja sit mä ehkä jopa voisin tehdä niin.



Mä olen syönyt ihan liikaa tänä viikonloppuna. Musta tuntuu, että räjähdän kohta. Silti vaan kerta toisensa jälkeen löydän itseni keittiöstä posket täynnä leipää ja juustoja, kastiketta ja riisiä. Näytänkin niin turvonneelta, että ihan ällöttää. Kaiken lisäks mä söin huomisen lääkkeetkin jo äsken vanhingossa. Haha, vahingossa joo. Nyt vaan odotellaan, että riemu alkaa.

Mä en oikein osaa kuvailla, miltä musta tuntuu. Tää sama tunne on ollut mulla koko päivän, mutten vaan osaa tulkita sitä. Ei yhtään tyypillistä mulle. Just eilen kirjoitin ainakin päiväkirjaani ja ehkä tännekin, että mä osaan tulkita tunteita. No enpä näköjään. Jotain turhautumisen ja tyhjyyden väliltä tää kai on. Tai niiden yhdistelmä ehkä.

Tässä tekstissä ei vaan ollut mitään järkeä taaskaan. Oli vain pakko kirjoittaa jotain, tuli sellainen fiilis. Toivottavasti saitte edes jotain irti.