Ku ikkunasta hyppää, siin ehtii kelaa vaikka mitä, et taida must enää tykkää

Aivot lyö tyhjää. Mä en vaan hahmota tätä elämää enää ollenkaan. Jotenkin ihmeellisellä tavalla mä päädyin viimeyönä kaatokännissä Laurille yöksi ja sieltä mä heräsin tänään aamulla. Muistista on pyyhkiytynyt pois muutamia hetkiä, mutta sovussa me ilmeisesti ollaan. Mä annan anteeksi, kun en jaksa tapella. Mulla ei vaan yksinkertaisesti oo voimia tapella, eikä erota. Näin on helpointa. Mä vaan odotan, että Lauri lähtee inttiin ja kaikki kuolee kasaan. Tai suhde paranee, kukas sitä tietää.

Tommi on yrittänyt tavoitella mua monta kertaa, mutta kertaakaan en oo ehtinyt vastata. Laitoin äsken viestiä, että soittaa illalla. Soittakoon jos kiinnostaa ja on asiaa. Seksin perässähän se kuitenkin on, mut aivan sama. Täältä ei heru, mä en oo pettäjä.

Tää mun entinen kaveri nöyrtyi jopa pyytämään anteeks tätä nettikeskustelu sotkua ja mä kai annoin anteeks. Ei mua kiinnosta kylläkään olla missään väleissä tän ihmisen kanssa, mun koko käsitys hänestä on kääntynyt päälaelleen.

Ihmiset ajaa mut loppuun. Mä en jaksa. En tahdo olla yksin, mut ihmiset ahdistaa mua. Kaikki pettää lupauksiaan, kaikki puukottaa selkään. Kai mä vain olen helppo uhri.