Vielä ennen nukkumaan menoani ajastin teille tällaisen jokin aika sitten kirjoitetun tekstin Laurista. Ahdistavia juttuja, en edes pystynyt lukemaan loppuun asti.
Kyllä me molemmat tiedetään, että tästä ei tuu yhtään mitään. Me roikutaan kokoajan löysässä hirressä ja se on vaan ajan kysymys milloin me pudotaan.
Me ollaan hetkittäin onnellisia ja kaikki on täydellistä, mut suurimman osan ajasta kaikki on ihan perseestä. Sä et halua nähdä mua ja vetoat kiireisiin. Mä ikävöin ja soittelen sun perääs. Sä soitat keskellä yötä seksin perässä ja ärsyynnyt, kun mä oon nukkumassa.
Mä en sovi sun tän hetkiseen elämään, etkä sä sovi mun. Se ei oo meistä kiinni, aika on vaan väärä. Sä haluat olla villi ja vapaa, tulla ja mennä miten haluat. Sä haluat panna joka ilta eri muijaa ja olla useammin kännissä kuin selvinpäin. Mä taas haluan istua sohvan nurkassa katsomassa elokuvia juoden kuumaa kaakaota. Mä oon kokoajan niin kipeä, ettei mulla oo voimia lähteä mihinkään. Mun pää hajoaa käsiin, mä en vaan jaksa. Tai jos mä jaksan, oon niin lääkkeissä, ettet sä siedä mua.
Ei se mitään rakas. Mä oon pahoillani, että tässä on käymässä näin, mut en mä syytä siitä sua. Mä rakastan sua ihan hirveesti ja mä tiedän jo nyt, että tuun hajoamaan palasiks kun se eron päivä koittaa. Mä tiedän sen jo nyt. Mut ei se oo sun vika. Kahden kuukauden päästä kaikki viimeistään hajoaa. Silloin alkaa sun intti ja mun ylioppilaskirjoituksiin lukeminen. Ei tää tuu toimimaan enää silloin. Ei vaikka me kuinka yritettäis.
Mulla on enää yks pyyntö. Voidaanko olla tää kaks kuukautta riitelemättä? Voidaanko tehdä kaikkea, mitä me ikinä ollaan tahdottu tehdä, olla vain välittämättä mistään? Voidaanko vaan elää?
Ja kun se päivä koittaa, kun kaikki on lopussa, niin päästetään vaan irti. Pussataan hyvästiksi aivan kuten minä tahansa päivänä, kävellään pois, eikä puhuta enää koskaan. Poistetaan numerot puhelimista, eikä muistella pahalla. Ja ehkä vielä jonain päivänä maailma vie meidät takaisin yhteen. Tai sit ei. Sitä ei voi koskaan tietää.
Luin just about kaikki sun tekstit.
VastaaPoistaSulattelen yön yli ja kirjotan sitte uudelleen.
Huhhuh, siinä on sulla ollut lukemista! Mutta joo, kirjoittele ihmeessä :)
PoistaEnsinnäkin. Mä en ihan oikeasti tiedä, että onko tää koko juttu keksittyä vai ei. Mä en voi uskoa, että parikymppiset jätkät käyttäytyy noin. Okei, jos ne vetää jotain kamaa niin ehkä silloin.
VastaaPoistaIsoin ongelma mitä mä en tässä tajua on se, että miksi sä annat näiden kahden ihmisen pompotella itseäs ku jotain rantapalloa. Juuri tän syyn vuoksi mä en oikein usko tähän. Etkä sä sitä voi mitenkään todistellakaan.
En ole mikään psykiatri, mutta epäilisin vahvasti että sulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, koska sulla on lääkkeiden väärinkäyttöä, ryyppäämistä ja jopa huumeita, mitkä kuuluu tuohon "taudinkuvaan".
Mikäli tää on jotain mielikuvituksen tuotetta, tää on jopa parempaa viihdettä kun Candy.
Epäilijöitä on mun blogilla ollut ihan alusta alkaen, eikä se enää oikeastaan edes haittaa mua. Aluksi mua otti päähän se, että ihmiset tulivat suoraan sanomaan, että mä jauhan paskaa, mutta ei enää. Sun kommenttisi oli ihana poikkeus myös siltä kannalta, että se tosiaan oli perusteltu, eikä vain ihan tavallinen lyttäävä yks lause.
PoistaMun on jotenkin kamalan vaikeaa käsittää sitä, millaisen kuvan blogin perusteella saa kaikesta, kun en koskaan ole lukenut vanhoja tekstejäni läpi. En ymmärrä täysin, millaisen kuvan luon kaikesta. Jokainen teksti on kuitenkin kirjoitettu todellisista tilanteista, minun arjestani. En vain kykene todistamaan sitä millään, kuten sanoitkin.
Diagnooseja olen saanut aiemminkin blogissa ja muuallakin, mutta kukas näistä tietää. Tällä hetkellä minulla ei ole oikeastaan edes kiinnostusta saada mitään nimeä ajatustenjuoksulleni, pärjään ihan hyvin ilmankin.
Viimeisen lauseen otan suurella kiitoksella vastaan, vaikkei tämä mielikuvituksen tuotetta olekaan. Seurasin itse Candyn blogia aikoinaan, enkä vielä silloin uskonut ikinä päätyväni tällaiseen tilanteeseen. Ihastelin kovasti hänen kirjoittajan taitojaan ja uskoin jopa tarinaan. Jossain vaiheessa kuitenkin ymmärsin, että minä olen Candy siitä tarinasta ja minun oli pakko tehdä päiväkirjastani julkinen ja tässä sitä ollaan.
Jatka ihmeessä seurailua, vaikkei mun elämässä mitään mullistavaa just nyt tapahdukaan.
Hei Blackie: Veit jalat suustani. Olin just aikeissa tulla kysymään, et millon Ada tekee Candyt.
VastaaPoistaEi tässä Candyja olla tekemässä, eikä edes lopettamassa kirjoittamista. Niin kauan kuin tämä elämä on tällaista kaaosta, on mun pakko saada kirjoittaa.
Poista"Mun on jotenkin kamalan vaikeaa käsittää sitä, millaisen kuvan blogin perusteella saa kaikesta, kun en koskaan ole lukenut vanhoja tekstejäni läpi."
VastaaPoistaEhkä sun pitäis? Meinaan kun suurimman osan alusta loppuun luin, niin se oli sellaista vuoristorataa, että oksat pois. Ensin olit "toinen nainen", ja sen "Tommin" kanssa sekoilua ees taas. Sitten tuli kuvioihin ihan yhtäkkiä tää "Lauri", joka oli aluksi ihan kivanoloinen (siis se mielikuva mikä mulla on) ja sitten siitä tuli kusipään oloinen. Lauri teki samoja temppuja mitä Tommikin. Mä ihan aidosti täällä välillä kirosin ääneen, kun luin niiden kahden vääntämistä.
Oot kuitenkin vielä niin nuori ja sun menneisyys on ollu aika karua luettavaa, mutta en silti haluaisi että sä annat muiden ihmisten polkea sua jalkoihin. Kun mainitsin tuosta kaksisuuntaisesta, niin tiedän sen omasta kokemuksesta, vaikka yli kahdeksan vuoden jälkeen, mulla todettiinkin ADHD, joka kumosi kaksisuuntaisen. Mutta olen itsekin sekoillut mennen tullen ja palatessa.
Tsemppiä nyt kuitenkin. Mä oikeasti toivon, että tää on tositarina, mutta ehkä tää on vähän väritettyäkin? :)
Mä jossain vaiheessa ajattelin, että ehkä mun pitäis lukea mitä olen aiemmin kirjoittanut. Totesin kuitenkin, etten mä tahdo, eikä mun tarvitse. Ei siitä olisi mitään hyötyä kenellekään. Tällaista vuoristorataa tää on, luin mä niitä tekstejä tai en :)
PoistaKuten anonyymi alapuolella sanookin, niin ei tämä oikeastaan ole väritettyä. En muista yhtäkään kohtaa, missä olisin "värittänyt" oikeita tilanteita. Joitakin pikku muutoksia tilanteisiin on tietysti tehty, mutta vain sen takia, ettei mua tunnistettaisi.
Kiitos tsempeistä! :)
Blackie! Tää on totta. On oikeesti. Ada on ihan oikeasti olemassa. Ja tietysti jotain on pakko muuttaa sen verran, ettei ole tunnistettavissa, eikä ihan kaikkia yksityiskohtia voi kertoa, mutta ei näitä juttuja oo väritelty. Tai ainakaan mä en usko.
VastaaPoistaJuurikin näin :)
PoistaNo mut sittenhän tää on hyvä, jos kerran totta on. Mut voin sanoa, että tätä on ihan oikeasti mielenkiintoista seurata, vaikka sanoitkin, ettei sun elämässäs juurikaan nyt tapahdu mitään.
VastaaPoistaMainitsit tässä postauksessa intin. Siis minkä ikäinen tämä Lauri nyt sitten on, kun eikö yleensä inttiin mennä 18 vuotiaana, vai onko sitten hakenut lykkäystä? Jos et halua kertoa, ymmärrän täysin.
Sitten vielä se, että sä oot jotenkin mielenkiintoinen persoona, vaikka ootkin mua huomattavasti nuorempi. Jään siis innolla seuraamaan tätä blogia.
Eikun mainitsit uudessa postauksessa intin. Mä oon kans yks tumpelo :D
VastaaPoistaLauri tosiaan sai aikoinaan lykkäystä koulun ja ties minkä takia ja on nyt siis 20-vuotiaana suuntaamassa armeijaan. Niin aika moni tuntuu tekevän, ettei jää koulu kesken armeijan takia.
PoistaKiva kuulla, että jäät seurailemaan!