Edellisen tekstin kommenteissa heräsi taas keskustelu blogini aitoudessa. Kuten jo siellä tuli todettua, en tosiaan edelleenkään pysty millään todistamaan kaiken tämän olevan oikeasti arkipäivääni. Teidän vain täytyy luottaa sanaani - tai olla luottamatta. Olen ennenkin sanonut, ettei sillä loppujen lopuksi ole edes niin suurta merkitystä, lukeeko joku tätä satuna vai tositarinana, eläytyminen on tärkeintä.
Tällä hetkellä on olemassa kai vain yksi lukija, joka tietää minun todella olevan olemassa. Se yksi lukija on tavannut minut vähän aikaa sitten ja nähnyt ihan oikeat kasvoni. Teille muille en mitenkään voi todistaa, etten ole vain tylsistynyt kotiäiti keittiön pöydän ääressä kirjoittamassa satua. Eikä tuo lukijatapaamisenikaan tietenkään todista teille mitään, sehän on vain minun sanani, niin kuin kaikki muukin täällä.
Hidastuneen postaustahtini takia minulta on myös kysytty, olenko lopettamassa. Ei, en ole. Elämässä ei vain tapahdu niin paljon kirjoittamisen arvoisia asioita nyt tai jos tapahtuu, olen tosiaan elämässä niitä, enkä kirjoittamassa blogiin. Älkää kuitenkaan huoliko, innostus ei ole katoamassa mihinkään ja tuskin on päivittäinen postailukaan.
Tällä tekstillä ei oikeastaan ole mitään päämäärää, tahdoin vain selventää ajatuksiani teille ja itselleni. Kaikki jatkuu kuten ennenkin, älkää huoliko. Isot kiitokset uusille lukijoille, kommentoijille ja kaikille teille siellä ruudun toisella puolella. Mä lähden nyt nauttimaan auringosta, palataan taas!
Niin siis meinaatko, että kotiäidin elämä on niin tylsää, että se kuvittelisi tällaisia juttuja? Meinaan itse ennemminkin luulen, että moni kotiäiti on elänyt samantyyppien elämänviheen kuin missä sä olet. Ja monotonisuudessaan tuo sun on-off-suhteilu inkin minulle näytäytyy nimenoman varsin todellisuudenkaltaisena. Sun elämä on just niin tylsää ja vaikeeta, kuin elämä yleensä on, jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Fiktiossa on joku muoto ja draaman kaari ja logiikka, elämässä ei. (Siksi se Candyn tarina ja huijaus raskauksineen toimikin: koska se oli fiktiota, käänteet voi olla just niin dramaattisia, kuin kirjoittaja koukuttavuuden kannalta halusi.) Jos elämää _todella_ haluaa muokata kelvolliseksi kirjaksi ja tarinaksi, tylsyydet ja vellomiset jätetään yleensä pois tai lyhennetään... Moona
VastaaPoistaMä olen kuullut muutaman kerran epäilyjä siitä, että mä olisin vain joku kotiäiti, sen takia otin sen esille tuossa. Mutta joo, tylsäähän tämä tuntuu toisinaan olevan, mut en mä tahdo peitellä sitä blogissa. Välillä vain ilmoitan olevani hengissä ja se siitä. Ei vaan ole yksinkertaisesti muuta sanottavaa. Mut on kiva huomata, että tää riittää lukijoille juuri tällaisenaan :)
Poista