En edes tiedä mistä aloittaa. Elämä on kaaosta, ihan kamalaa sellaista. En edes muista, mistä kaikesta olen tänne kirjoittanut, mutta aloitetaan nyt aivan alusta ja palataan joulukuuhun 2016.
Olin eronnut Laurista, jatkanut eteen päin ja hän tulee ja tuhoaa kaiken taas kerran. Mä joudun soittamaan poliisit, häntä etsitään yöllä kaupungilta tuloksetta. Kuulusteluja, anteeksi pyyntöjä ja antoja. Uusi mies lähtee ja yksinäisenä ja hölmönä otan Laurin takaisin. Kadun heti.
Eräänä helmikuisena iltana Lauri menee läpi ovista ja ikkunoista, laittaa palasiksi lautasia ja muutaman tuolin. Lähden autolla yöhön lapsi mukanani. Mulle riittää. Tuo sama "uusi mies" palaa kuvioihin pikkuhiljaa. Lauri on poissa täysin.
Tällä hetkellä tilanne on se, että uuden miehen kanssa sujuu hyvin. On muutamia turn-offeja, mutta enköhän mä pääse niistä yli, ei mitään niin kamalaa. Hän on mun pienelle rakkaalle kuin isä. Tai no, ei kuin hänen oikea isänsä, vaan kuin isän kuuluisi olla. Rakastava, hellä ja huomioiva. Tyttö on nähnyt oikeaa isäänsä viimeaikoina yhden kerran puoli väkisin ja silloinkin mun piti hakea hänet pois, koska Laurilla oli "muuta tekemistä".
Meillä sujuu kohtalaisesti. Mä meinaan sortua vanhoihin tapoihin, mutta sinnittelen. Olen kipeämpi kuin aikoihin, sinnittelen senkin kanssa. Odotan syntymäpäivääni ja kesää, enemmän kuin vuosiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti