Elämän polut tulee näköjään käveltyä sitä mutaisinta reittiä, se on tullut viime aikoina huomattua. Kun asioihin sotkeutuu puolen suvun lisäksi poliisit ja käräjäoikeus, ollaan mun mielestä menty rajan yli jo aikoja sitten. Ei tosin mun toimesta, onneksi. Mä olen se, joka roikkui siinä rajalla, sinnitteli pitkään oikealla puolen ja muiden ihmisten ratkaisujen takia loppujen lopuksi lipesi toiselle puolelle.
Toukokuun jälkeen pitäisi helpottaa. Kansalaisvelvollisuudet on silloin hoidettu, kesä tulee, ihmiset lomailee ja kaikki on hyvin. Toivon ainakin kovasti niin. Jos vanhat merkit pitää paikkaansa, ei se mene ihan niin. Sen näkee sitten.
Mä olen niin uupunut kaikkeen tähän ravaamiseen. Kokoajan saa järjestää lastenhoitajaa ja kyytiä ja rahaa. Voimavaroja olen yrittänyt etsiä myös, niitä löytämättä. Kaikesta näköjään selviää, kun ei ole vaihtoehtoja.
Pääsykokeet puskee päälle, ihan kuin tässä elämässä ei olisi tekemistä jo muutenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti