Miksi mä kirjoitan yhä blogia, vaikka aika onkin vauvan kanssa kortilla? Koska mä tykkään siitä. Mulla ei taaskaan ole elämässäni paljonkaan ihmisiä, joille puhua. Blogi on mun keinoni purkaa ajatuksia, pitää pää kasassa. Lisäksi mä haluan pitää mun asioista kiinnostuneet ihmiset edes jollainlailla ajantasalla. Ja mä tiedän, että joskus kun aikaa taas on enemmän, mä panostan blogiini ja on mukavaa jatkaa kirjoittelua taas aktiivisemmin.
Mä olen aina kirjoittanut blogia ensisijaisesti itseäni varten, enkä todellakaan jatkaisi, jos en pitäisi siitä enää. Tällä hetkellä se vain on haasteellista, kun kokoajan täytyy olla vaihtamassa vaippaa, hoitamassa raha-asioita ja repeämässä joka suuntaan.
Mun elämäni on tällä hetkellä kai jonkinlaisessa välitilassa. Lauri on kyllä isä lapselleen, ei ehkä täydellinen sellainen, mutta isä silti. Mun ja Laurin tilanne vaihtelee, toisinaan hän asuu täällä meidän kanssa ja toisinaan, kun tilanne sitä vaatii, hän asuu taas muualla. Ystävät ovat jättäneet mut aikalailla yksin, mutta mä pärjään. Mulla on kyllä tukijoukkoja, vaikkei tosin suuria sellaisia.
Tommin kanssa mä olen yhteyksissä useita kertoja viikossa. Hän on eronnut lapsensa äidin kanssa, mutta tapaa lastaan usein. Salla tulee minua vastaan usein kaupungilla, mutta hän on osa menneisyyttä, ei sen enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti