What if I fell to the floor?

Mä kävin äsken pitkän puhelinkeskustelun Laurin kanssa. Herra soitti mulle intistä ja mä satuin olemaan juuri oikeassa mielentilassa sanoakseni aivan kaiken, mitä mieleen tulee. Yleensä tällainen johtaa vain riitaan ja katumukseen jälkeen päin, mutta nyt mä olen helvetin tyytyväinen sanoihini, eikä lopputuloskaan ollut yhtään hassumpi.

Sain taas ulos kaiken sen, mikä mun mieltäni on viimeaikoina painanut. Sain sanottua, etten aio enää olla lompakko tai huora kenellekään, vaan mä olen joko tyttöystävä tai en mitään. Ota tai jätä.

Mä näin mielessäni niin selkeästi sen ilmeen, mikä Laurin kasvoilla oli sillä hetkellä. Hän tajusi olevansa umpikujassa ja yllättävää kyllä, hän kuulosti siltä, että vaihtoehtoja oli vain yksi.
"Tottakai mä tahdon olla sun kanssa."

Hän pyysi anteeksi varmasti ainakin viidesti, mutta mä en vastannut mitään. Jatkoin puhumista aivan kuin en olisi kuullutkaan. Todistakoon sanansa todeksi, vasta sitten mä hyväksyn anteeksipyynnön.

Myös Tommin otti muhun yhteyttä taas tänään. Mikähän mussa nyt yhtäkkiä vetää ihmisiä puoleensa? Hän kysyi, että lähdenkö mä kahville. Kieltäytyin ja sanoin harkitsevani jokin toinen päivä. Hyvin mä olisin tänäänkin ehtinyt, mutta leikitään nyt hieman vaikeasti tavoiteltavaa, kun kerran aloitettiin.