Voi että sentään kun mulla on teille hirveesti juttua taas. Eilen mä en ehtinyt, en vaan yksinkertasesti millään ehtinyt kertomaan teille mitä mä mietin ja nyt kun mulla kerrankin on aikaa, niin sitten ajatus ei meinaa kulkea mihinkään suuntaan. Mut tällaistahan tää mun tekstini aina on, päätöntä säntäilyä sinne tänne.
Aloitettakoon nyt vaikkapa siitä, että mä tapasin erään lukijani kuluneella viikolla. Mä en oikein osaa laittaa sanoiksi sitä, kuinka onnelliseksi mut tekee se, että joku ihan oikeasti tahtoo tavata mut ja on valmis kuluttamaan aikaansa mua varten. Kiitos vielä kerran ihana ♥
Me juteltiin kahvin äärellä hetken aikaa ja mulla oli oikein mukavaa. Ehkä paras hetki pitkään aikaan.
Viikonloppu kuluikin sitten taas kerran Laurin kainalossa, vaikka kyllä mä Tommiakin ehdin pikaisesti nähdä. Mua vähän hajottaa se, ettei Lauri vieläkään tiedä todellisuutta mun ja Tommin väleistä, mutta mä vain olen päättänyt pärjätä tän asian kanssa. En tahdo tehdä Lauria mustasukkaiseksi, kun ei ole mitään syytä. Tommi on mulle vain vanha ystävä, jonka kanssa mä tykkään jauhaa paskaa ja juoruilla ihmisistä silloin tällöin.
Lauri on muutenkin ollut tosi ailahtelevainen viimeaikoina, enkä mä oikein tiedä kuinka suhtautua kaikkeen. Mä olen yrittänyt olla tukena ja kuunnella, mutta kuuntele nyt sitten sellaista, joka ei sano mitään. Ei, vaikka mä kuinka kyselen. Mutta mitä mä nyt olen muilta naisilta kuullut, niin samaa mykkyysongelmaa tuntuu olevan muissakin suhteissa. Suomalainen mies ei puhu tunteistaan. Isäm maa, sauna, kossu, perkele ja niin edelleen.
Nyt tuo mies on taas palvelemassa maataan ja tulee takaisin aikaisintaan ensi viikonloppuna. Siihen asti mulla ei ole muuta kuin aikaa ja se ahdistaa mua jo nyt.
TJ61, tasan kaksi kuukautta ja koko helvetti on ohi. Mä alan kuitenkin olla jo niin tottunut tähän, että mä pelkään sitä rutiinien muutosta, jonka tavalliseen arkeen paluu tuo tullessaan. Mä pelkään, että kaikki suistuu raiteiltaan taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti