Voimat on lopussa. Lauri tulee tänään, onneksi. Sitä ennen mun täytyy kerätä itseni, en mä tahdo kaataa omia huoliani hänen niskaansa, aivan kuin hänellä ei muuten olisi tarpeeksi rankkaa. Kehoni on täynnä merkkejä huonosta olosta, se huutaa apua. Toivottavasti Lauri ei huomaa. Mä en tahdo huolestuttaa, en tahdo olla taakka.
Koulusta ei tule mitään. Viimeinen vuosi ja mä luovutin. Makaan kotona kylpyhuoneen lattialla sikiöasennossa ja odotan parempaa päivää. Voi miks ei se tuu jo, miksei se tuu? Tuleeko se koskaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti