Myöhään illalla mä lähden ulos. Kävelen sillan kaiteilla ja näytän keskisormea maailmalle. Tuijotan kuuta, joka on miltei puolikas, muttei ihan kuitenkaan. Hiivin Tommin talon edustalla ja tuijotan ikkunasta loistavaa valoa. Istun juna-asemalla katsomassa lähteviä junia. Voisin hypätä minkä tahansa kyytiin tai alle. Menolippu taivaaseen tai helvettiin. Päättäkää itse kumpi vaihtoehto on kumpi.
En mä kuitenkaan hyppää. En mä jättäis tätä maailmaa julkaisematta mun paskaa naamaani teille rakkaille ensin. En mä jättäis teitä epätietoisuuteen.
Loppujen lopuks mä vaan palelen liikaa ja mun on pakko kävellä takas kotiin. Keittää kahvia ja ottaa iltalääkkeet. Jo kolmannet tänä iltana, hups. Paskat unesta, ei sitä mihinkään tarvi. En mä olis nukahtanu kuitenkaan, liikaa ajatuksia taas kerran.
Olis ihan jees, jos olis joku, jolle soittaa. Nyt mä tosiaan tarvitsisin sitä. Ja olis vielä enemmän jees, jos olis joku, jonka viereen käpertyä.
Mä taidan tehdä peitoista ja tyynyistä vuoren keskelle lattiaa ja käpertyä sikiöasentoon siihen. Ottaa vielä kupillisen kahvia ja antaa sen jäähtyä. Juoda kylmää kahvia pillillä ja vaipua vielä vähän syvemmälle itsesääliin.
Ada, muista se tukipuhelin sitten, kun et enää jaksa soittamatta. Ihan hyvältä kuulostaa kyllä myös peittoihin käpertyminen. Jos sulla on tyhjä limupullo, täytä kuumalla vedellä ja ota viekkuun. Se lämpö lohduttaa. (Mä halailen sellasta menkkakipuisena mut sellasen kanssa myös nukahtaa tosi hyvin. Tietty oikea kuumavesipullo tai kaurapussikin käy, jos jomman kumman satuu omistamaan.) Moona
VastaaPoistaOlen taas unohtanut sen koko tukipuhelimen ja silloin kun satun sen muistamaan, olen liian peloissani. Vaikka joo, se tuntuu nyt ihan hyvältä vaihtoehdolta, niin jotenkin vain.. äh. Pitäisi ihan tosissaan kyllä soittaa...
PoistaTuo limupullo vinkki kuulostaa loistavalta, eipä ole ennen tullut mieleen! Täytyy muistaa seuraavalla kerralla. Kiitos Moona :)