Annoin sinun mennä, jotta et kuolisi minun mukanani

Siinä minä istuin, viideltä aamulla kauhtuneella sohvalla ja poltin jo kolmatta tupakkaa. Ei saisi polttaa sisällä, tiedän kyllä. Haju tarttuu tapetteihin ja niin edelleen. Siinä minä kuitenkin istuin välittämättä mistään. Istuin ja mietin sinua. 

Jonain päivänä meistä tulisi vielä vieraita toisillemme. Niin oli käymässä jo nyt, sinä olit unohtamassa minua. Tiesin niin tapahtuvan. Mutta tiesin myös, että minä en unohtaisi sinua koskaan. Jonain päivänä vuosien päästä kun kävelemme vastakkain kadulla sinä et tuntisi enää mitään. Sinä et tunnistaisi, ajatuskaan ei liikahtaisi päässäsi. Ja minä muistaisin sinut. Muistaisin jokaisen pienen hetken kanssasi ja taas pieni pala kuolisi sisältäni. Maailma syö minua hitaasti pois jokaisena hetkenä, kun mietin sinua.

Mietin mitä päästinkään käsistäni. Meillä oli mahdollisuus ja minä luovutin. Tein sen takiasi. Päästit irti, koska minä käskin. Jatkoit eteenpäin ja annoit olla. Tiesin niin olevan parasta. Tiesin, että voin olla onnellinen vain tietäessäni, että sinä olet. Ja minun kanssani sinä et olisi. Minä vain revin sinua hitaasti kappaleiksi. Epäonneni tarttui sinuun ja haukkasi sinusta palasia. Tiesin, että sinun on aika mennä. 

Sinä hetkenä, kun päästit irti, toivoin vain yhtä asiaa. Toivoin sinun ymmärtävän, ettei se tapahtunut sinun takiasi. Sinussa ei ollut mitään vikaa, sinä olit täydellinen. Toivoin, että ymmärrät sen, mitä olet tehnyt minulle. Teit minusta ihmisen. Opetit minut tähän maailmaan, opetit minut pärjäämään. Ilman sinua en olisi tässä. Toivoin, että ymmärtäisit, että olet muuttanut minua pysyvästi, jättänyt jälkesi minuun.

Olet tehnyt niin paljon vuokseni, etten tahtonut, että joutuisit kärsimään. Tosi ystävä tekee mitä tahansa toisen puolesta ja minä tein tämän sinun takiasi. Annoin sinun mennä, jotta et kuolisi minun mukanani.