Mä en tunne sua

Kolme yötä jouluun, enkä luultavasti ehdi nähdä Lauria enää sitä ennen. Hirveä kiire, pitää tehdä sitä ja tätä. Stressaa. Olemme nähneet viimeisen kahden viikon aikana ehkä kolme tai neljä kertaa ja minulla on ikävä. Joululahjat on antamatta ja hän ei ilmeisesti ole edelleenkään ostanut mitään. Luovutin jo ja lopetin jatkuvan patistamisen. "En mä tarvi mitään, ei sun oikeesti oo pakko ostaa."

Hän kuulemma haluaa ostaa. Jotain söpöä, jotain mistä minä oikeasti pidän. Hän stressaa kauheasti, muttei silti tee mitään asioiden eteen. Ärsyttävää! 

Opin hänestä kokoajan uutta. Toisaalta minusta tuntuu, että olemme tunteneet tosi kauan ja että tunnen hänet läpikotaisin, mutta välillä se todellisuus palaa mieleeni. En minä tunne häntä ollenkaan! Tiedän kaikki isot jutut, ääriviivat ja suuret piirteet, mutta siihen se jääkin. Puolessa vuodessa en ole oppinut tuntemaan häntä ollenkaan. Se tutustumisvaihe jäi täysin välistä, hyppäsimme sen yli ja aloimme seurustella samantien. Tietysti on upeaa, että kemiat toimivat niin hyvin ja se onnistui, mutta viime aikoina olen sanonut hänellekin, että haluan tietää muutakin kuin ne pääpiirteet. 

Kyselen jatkuvasti ja käsken hänen kysellä. Aloitimme periaatteessa alusta. Koko se tutustumisvaihe tulee nyt, yli puolen vuoden tuntemisen jälkeen. En tiedä hänen lempiväriään, en tiedä mikä on hänen lempiherkkunsa. En tiedä hänen allergioitaan ja pahimpia pelkojaan. En tiedä hänen lapsuuttaan, en tiedä missä hän on opiskellut. En tiedä mitä hän on harrastanut ja mitkä lajit ovat hänen mieleensä. Eikä hän tiedä minusta mitään. Hän ei tiedä, että rakastan violettia ja suklaa on paheeni. Hän ei tiedä, etten voi syödä tomaattia. Hän ei tiedä lapsuudestani mitään, eikä hän ole tavannut perhettäni kuin vilaukselta vain. Hän ei tiedä balettitaustastani, eikä siitä, että osaan soittaa pianoa. Ja se ärsyttää minua. 

Haluan tutustua. Haluan tuntea hänet hyvin. Haluan tietää pienetkin yksityiskohdat, ne ovat tärkeitä. Ne luovat kokonaisuuden.