Harrastuksia

Aiemmassa postauksessani tulin paljastaneeksi jotain vanhoista harrastuksistani ja se juttu vei erään lukijan huomion. Nyt siis luvassa jotain juttua harrastuksista, joita olen kokeillut. Pääroolia esittää tanssi, josta minulla on kokemusta kaikista eniten.

Pienenä olin innokas harrastamaan, halusin kokeilla kaikkea aina koripallosta seinäkiipeilyyn. Usein kokeilut jäivät kuitenkin siihen yhteen kertaan, enkä tykännyt harrastuksesta ollenkaan. Musiikki, piirtäminen ja tanssi ovat kuitenkin olleet juttuja, jotka ovat aina miellyttäneet minua. Minulla on hyvä rytmitaju ja mielikuvitus, joten ne lajit sopivat minulle.

Aloitin tanssin lasten bailatinoryhmässä kahdeksan vuotiaana. Olin kuitenkin hirmu vaativa lapsi, eikä nopea ja vauhdikas bailatino lannehuiveineen ollut minun juttuni alkuunkaan. Vaihdoin ryhmää ja pääsin tunneille, jossa oli paljon vaihtelua ja pääsimme kokeilemaan useita eri tansseja. Koreografioiden suunnittelussa sai olla mukana ja opettaja oli tosi kiva. Tanssin tässä ryhmässä vuoden, jonka jälkeen, miltei kymmenen vuotiaana, minun oli aika valita mihin tanssiryhmään tahtoisin. Samoihin aikoihin aloitin myös pianon soiton musiikkiopistolla. Tanssiryhmistä kaksi oli ylitse muiden; kilpatanssi, eli vakio- ja latinalaistanssit, sekä baletti. Balettiryhmä oli se paikka, jossa sai päästää sisäisen prinsessansa valloilleen ja kilpatanssin valitsin lähinnä sen takia, että tahdoin parikseni erään söpön pojan ryhmästämme.

Baletti oli ihanaa, uusia liikkeitä riitti loputtomiin ja puuterin väriset balettitossut rakastin loppuun melko nopeasti. Vanhetessani liikkeet vaikeutuivat, mutta nautin haasteista. Kun samaa liikettä on harjoitellut tangolla monta tuntia peräkkäin, on se onnistumisen tunne aivan loistava. Ryhmämme oli kiva ja nautin esiintymisestä. Neljätoista vuotiaana unelmani oli saada baletista ammatti. Tällöin pianon soitto oli jo jäänyt ajan puutteen takia pois, mikä harmittaa minua yhä. Kilpatanssia harrastin edelleen, mutta vain harjoittelijaryhmässä, enkä näin ollen kilpaillut ollenkaan. Söpön pojan lopetettua tanssimisen hiipui viimeinenkin intoni. Harjoitusten kalliit hinnat pakottivat valitsemaan baletin ja kilpatanssin väliltä ja baletti oli ilmiselvä valinta, olihan minusta tulossa kansallisbaletin suurin tähti.

Olin intohimoinen ja tavoitteet olivat korkealla. Esiinnyin koulun kevätjuhlissa ja tanssiryhmä jäi hetkeksi kesälomalle. Lomalta palattuani iski kasvoille uutinen, jota en yhtään osannut odottaa. Opettaja, joka oli opettanut minua kuluneet kuusi vuotta oli yllättäen päättänyt lopettaa ja tilalle oli tullut uusi opettaja. Opetustavat muuttuivat, koko tanssituntien into katosi. Positiivista palautetta saadakseen täytyi tehdä paljon töitä, mutta negatiivista palautetta sai pienistäkin virheistä. Kaikki intohimo ja hauskuus katosi, eikä baletti ollutkaan enää kiva harrastus, vaan pakkopullaa. Ryhmän kivoin tyttö lopetti ja silloin minäkin päätin, ettei tämä ole minun juttuni enää. Kaikki ne haaveet balettitanssijan urasta oli murskattu ja päätin luovuttaa.

Viisitoista vuotiaana, seitsemän vuoden kiireisen harrastamisen ja useiden lajien jälkeen minä istuin kotona, toimeettomana, vailla mitään tekemistä. Ihmettelin, että mitä kaikki muut tekevät, jos he eivät harrasta mitään. Lopettaminen harmitti, mutta samalla myös tunsin helpotusta. Kerrankin minulla oli aikaa! Lomia ei tarvinut suunnitella balettiharjoitusten mukaan, rahaa jäi muuhunkin kuin harjoitusmaksuihin.

Vaikka lopettaminen yhä silloin tällöin harmittaa minua, niin tiedän nyt, ettei minusta olisi ikinä tullut sitä ammattilaisballeriinaa ja tuskin enää koskaan palaan baletin pariin. Muistan kuitenkin yhä joitakin liikkeitä ja liikesarjoja ja niitä on ihan kiva palauttaa mieleen aina tilaisuuden tullen.