Sivut

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kun ei koskaan voi tietää kenet huomenna tapaa

Oi, miten paljon elämä voikaan muuttua niin lyhyessä ajassa. Tässä tapauksessa parempaan päin.

Tapasin Laurin koulujen loppuna ja siitä lähtien ollaan oltu jyrkässä ylämäessä. Hitaasti, mutta varmasti ylös päin mennään. Toivon, että ylämäen jälkeen tulee tasaista, eikä alamäkeä, ainakaan kovin pitkää sellaista. Pohjalla tai ainakin lähellä sitä ollaan oltu ja sinne en enää halua, en todellakaan.

Tällä hetkellä olen melko onnellinen. Toki Tommi tuo pienen miinuksen tähän kaikkeen, mutta sekin asia on hoidossa. Välillä sitä vain unohtaa nauttia niistä elämän pienistä hyvistä asioista, kun kiinnittää kaiken huomionsa niihin huonoihin asioihin.

Aina illalla ennen kuin käyn nukkumaan mietin, että mitä hyvää tänään on tapahtunut. Jos en keksi tästä päivästä mitään hyvää, mietin eilistä, kulunutta viikkoa, kulunutta kuukautta. Aina keksii jotain, mistä voi iloita. Ei ilman sitä jaksaisi. Vaikka olenkin melko negatiivinen ihminen, niin yritän aina nauttia niistä pienistäkin hyvistä jutuista.

Tässä viikossa parasta on ollut se tuoksu sateen jälkeen, auringon säteet synkän pilven takaa, aamukahvi hyvien yöunien jälkeen, pikkuveljen hymy, koiran askelten äänet laminaatti lattiaa vasten, pimeässä hohtavat tarrat vessan seinässä, kaupan myyjän pirteän keltaiset kynnet, söpö vanha pari kaupungilla, hetket ihanien ihmisten kanssa, kylmä olut ruuan kanssa, kissan kehräys, rakkaan tuoksu lakanoissa, uusi mekko, monta kommenttia blogissa, paljon sähköposteja, lenkki öisessä kaupungissa, suomalaiset mansikat...

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta jätän sen tehtävän teille. Mikä on ollut parasta teidän viikossa? Kommentoikaahan! Ihanaa loppu viikkoa kaikille, muistakaa nauttia pienistäkin hyvistä jutuista!



5 kommenttia:

  1. Niitä on vaikka kuin, mutta ehottomasti parasta on ollu 3kk ikäsen pojan pelastavat hymyt ja naurut arjen keskellä :)<3

    VastaaPoista
  2. Pilkottava auringon paiste, kesä, viikonloput, se yksi ihana mies työpaikallani<3, alkoholi, perhe, kissat, musiikki, se että viimein uskallan tehdä asioista mitä en aikaisemmin kyennyt tekemään :D kainelaista

    VastaaPoista
  3. Parasta viikossa on ollut yhteinen aika ihastukseni kanssa josta eilen tuli lopulta nykyinen poikaystävä :')

    VastaaPoista