Eihän tässä pitänyt olla mitään menetettävää

Minä en tiedä enää mistään mitään. En tiedä mitä teen, en tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Teen vain vääriä valintoja väärien valintojen perään.

Tommi siis tosiaan soitti yöllä, niin kuin aiemmin jo kirjoitin. No, menin tänään käymään kaupassa ja kukas se siellä taas. Tommi. Miksi, oi miksi meillä pitää olla sama lähikauppa? En pääse ikinä siitä ihmisestä eroon, en tosin tiedä haluanko edes.

Aina kun näen Tommin, ymmärrän, kuinka tärkeä hän on minulle, ystävänä tosin vain. Hänelle voin puhua kaikesta. Hän ei tunne niitä ihmisiä, kenestä puhun. Hän ei tuomitse minua mistään, hän ei yritä pakottaa minua ammattilaisen juttusille ongelmieni takia, hän ei puutu asioihini, jotka eivät hänelle kuulu. Hän ei arvostele minua ongelmieni takia. Hän ei muistele menneitä, vaan elää tässä hetkessä. Hänellä on mielipide joka asiaan ja hän tuntuu oikeasti välittävän ja olevan kiinnostunut niistä asioista, joista puhun.

Samalla hän on täysi idiootti, tyhjiä lupauksia kokoajan. Valheilla korjataan kiinnijäämiset. Valheita, valheita, valheita. Ei mitään muuta.

En kuitenkaan kaupassa viitsinyt alkaa selvittämään mitään asioita hänen kanssaan, mutta hän lupasi soittaa huomenna ja menemme sunnuntaina kahville. Just just. Taas kaksi uutta tyhjää lupausta, luulisin.

"Sä et valehtele mulle tällä kerralla. Sä pidät sun lupaukses."

"Mä vannon."

En minä luota enää. Sen ihmisen sanoilla ei ole minulle mitään merkitystä.

Ja sitten Lauri. Hän laittoi aamulla viestiä.

"Onks tää sun ja Tommin juttu kovinkin uus? Mä luulin, että se ois vanhempikin tapaus."

"Siis joo, oon mä puhunu puhelimessa sen kanssa viime yönäkin, kun se soitti niin kauan, että mun oli pakko vastata, mut mä en oo muuten ollu missään tekemisissä sen kanssa ainakaan kuukauteen, enkä aiokkaan olla. Ei se ihminen kiinnosta mua. Haluan kokonaan eroon siitä, ettei se pilaa tätäkin juttua."

"Juu, mut mun pitää nyt mennä."

"Okei, soittele mulle."

En sitten tiedä, että mistä Lauri oli keksinyt, että olisin viime aikoina ollut Tommin kanssa tekemisissä, mutta kovin ilahtunut hän ei näyttänyt siitä olevan. Toivon todella, että tämä ei pilaa meidän juttua. Täytyy puhua tästä kunnolla Laurin kanssa, jos hän nyt ikinä soittaa. En viitsi nyt soitella hänelle päin, ettei hän tunne oloaan liian ahdistelluksi, kun olen kohtalaisen usein soitellut sinne päin.

Haluan olla Laurin kanssa sata prosenttisen rehellinen, enkä salailla mitään Tommiin liittyvää, enkä muutakaan. Jos hän ei pysty niitä asioita hyväksymään, niin sitten ei voi mitään. En kuitenkaan aio lähteä sille linjalle kuin Tommi. Valehtelu on väärin ja siitä seuraa loppujen lopuksi vain ongelmia.

Jos haluan Laurin, joudunko tosiaan luopumaan ystävyydestä Tommin kanssa? Vai onko mitään ystävyyttä edes enää? Mitä jos menetän molemmat? Ei tämä toimi näin. Haluan pois täältä, johonkin kauas. Mutta en ole niin lapsellinen, että pakenen ongelmia. Otan vastuun tekemistäni valinnoista ja virheistä, olivat seuraukset millaiset tahansa.

Ja nyt minä odotan taas. Odotan puhelua Laurilta, odotan puhelua Tommilta, odotan sunnuntaita, jotta saan puhuttua kunnolla Tommin kanssa. Ei se puhelimessa onnistu kuitenkaan. Ahdistava tilanne ja pelkään, että tekemäni ratkaisut ovat vääriä. Seuraanko järkeä vai tunteita? En todellakaan tiedä.