Kaikki leviää käsiin. Nyt vihdoin, kun kaikki alkaa olla hyvin, purkautuu kaikki vanhat patoumat ja mä sekoan. Tajuan vihdoin, että viimeiset vuodet mä olen vain selvinnyt. Painanut kaiken paskan pois mielestäni ja ottanut sitä kokoajan vastaan lisää ja lisää. Ollut kiltti kaikille, ihan liian kiltti. Ja nyt kun mä olen oppinut pitämään puoliani, alkaa vanhat asiat purkautua jostain alitajunnan kätköistä pois paniikkikohtauksina ja painajaisina. Ja mä sekoan.
Herään keskellä yötä siihen, etten ole hengittänyt pitkään aikaan. Unessa joku kuristi mua, yritti tappaa. Vedän syvään henkeä, mut tuntuu, ettei se mene perille asti laisinkaan. Jää kurkkuun pyörimään, eikä hyödytä mitään. Seuraava henkäys on samanlainen. Ja seuraava, ja seuraava. Sydän alkaa jyskyttää. "Mä tukehdun", ajattelen, vaikka samalla tiedän ettei se oo totta laisinkaan.
Tänään illalla lankean taas. Lääkitsen tän tilan pois ja toivon, että unetkin pysyvät poissa. Kai mun tähänkin täytyis hakea jotain järkevämpää apua, kuin muiden resepteillä hankitut lääkkeet, mutta ei mulla taaskaan ole voimia siihen. Apu on kesälomalla ja loppumassa kai muutenkin, meneehän mulla ihan helvetin hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti