Ihmissaasta

Mihin katseesi päättyy ja tyhjyys alkaa, sitä ei tiedä enää kukaan. Onko siellä jossain, silmien takana yhä jotain, sitä ei tiedä kukaan.

Mä en koskaan halunnut satuttaa. En koskaan. Ei hänen pitänyt edes välittää. Hän oli kokoajan se itsekäs mulkku, joka ei välitä kenestäkään. Budi menee aina kaiken edelle ja niin edelleen. Kaikki aina jaksoivat muistuttaa, etten merkitse hänelle mitään. Ja siihen minäkin lopulta aina uskoin. Ja nyt, kun kaikki on mennyt, tiedän, että olin hänelle kaikki. Olin hänen liitoksensa, koko maailmansa. Ja kun olen poissa, hän on poissa. Kadonnut laitoksiin, sielu vaeltaa tyhjyydessä, eikä kukaan tiedä palaako hän koskaan.

Tämän ei koskaan ollut tarkoitus mennä näin rumaksi. Mä jatkoin jo eteen päin. Mulla on uudet kuviot, uudet suunnitelmat ja uusi tulevaisuus. En vain ole enää yhtään varma, voinko ottaa sitä vastaan. Mun omatuntoni ei ehkä kestä elää sitä täydellistä elämää, joka meillä piti olla, jonkun muun kanssa. Varsinkaan kun hänellä ei todellakaan ole kaikki hyvin.

Mä olen ihmissaasta.