Viikko kulunut. Mä en ole jaloillani. Mä en ole vittu edes polvillani, jos totta puhutaan. Mä olen maassa. Hain lisäapua ja sain jopa sitä. Stressi lisää kiputiloja, enkä tosiaan voi hyvin. Mä olen lopussa.
Tää elämä potkii mua päähän. Aina kun luulen, ettei huonommin voi mennä, menee vielä huonommin. Missä on se raja, mihin kaikki tää paska loppuu?
Mulla ei taaskaan ole tukijoukkoja. Ei oikeastaan ystäviä, ei ketään. Aina saa tarpoa tässä paskassa yksin, vuodesta toiseen. Mua vituttaa, enkä mä pääse yli tästä.
Mikä sinulla on hätänä? :/
VastaaPoistaIhmiset tuhoaa kaiken. En kestä sitä, että omasta mielestäni mä en ole tehnyt mitään väärää ja sitten kuitenkin kuulen joka puolelta, että kaikki on mun syyni. Ja onhan se kai niin, kaikki kaaos on aina mun ympärilläni, ei se voi enää olla sattumaa.
PoistaIhmiset katoaa taas yksitellen mun läheltäni, aivan kuten käy joka kerta.