Sekavaa, sekavaa. Pieni rakas on jo vuoden ikäinen. Nyt jo. Miehiä pyörii kuvioissa enemmän kuin tarpeeksi. "Isä", hän sanoo. Ei se mies ole hänen isänsä. Mä en edelleenkään kykene seksiin kenenkään muun, kuin Laurin kanssa. Pitelen kädestä ja halaan, annan miesten ymmärtää ja pyydän lähtemään. Mä olen rikki. Asetukset pielessä, vai kokonaan tuhottu? En tiedä.
Mä otin vastaan apua ja se apu tuotti vain pettymyksen, taas kerran. Tämän takia mä en luota kehenkään. Mä olen kylmä ja tunteeton, ainakin ulospäin. Mun elämäni rakkaus on tuo pieni tyttö vierelläni sängyssä. Häntä mä rakastan, en ketään muuta. En ehkä enää koskaan. Rakkaus on paskaa, valhetta, turhaa. Rakkaus satuttaa.
"Se tuntuu hyvältä, se mikä tapppaa sut
Tuntuu hyvältä se, mikä sattuu eniten
Tuntuu hyvältä se, mikä lyö sut maahan
Tuntuu hyvältä, se tuntuu hyvältä niin
Se tuntuu hyvältä"
Pettymyksiä, pettymyksiä. Mulla on kenties masennus taas. Ja identiteettikriisi, se ainakin. Mutta minkäs teet.
Ei mulla ole mitään sanottavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti