11.10

Elämä on sekavaa. Voi jos mä vain voisin nähdä tulevaisuuteen, niin mun ei tarvitsisi stressata niin paljon. Loppu viikosta joku sosiaalihemmo tulee kartoittamaan mun tilannettani ja mä en ole aivan varma, pystynkö mä siihen. Mä yritän toistella itselleni, että mulla on tukijoukkoja ja voimavaroja ja kaikkea, mutten ole yhtään varma, kuinka vakuuttavasti mä osaan sen hänelle kertoa. Sillä enhän mä nyt helvetti ole varma, onko mulla yhtään mitään. Siis on nyt, mutta onko kuukauden päästä. En mä voi tietää. Mä en osaa luottaa kehenkään, eikä mun kannatakaan. Mä tahdon kuitenkin pysyä mahdollisimman kaukana kaikista sosiaalityöntekijöistä ja muista, jotka voivat sen suunnattoman avun lisäksi myös viedä multa aivan kaiken niin halutessaan.

Tommi pelaa taas korttinsa väärin ja sekoittaa pakkaa, mikä lisää osaltaan myös mun ahdistustani. Hän on loistava esimerkki siitä, kuinka mä en tahdo toimia koskaan. En lapseni, enkä muidenkaan asioiden kanssa. Mä yritän olla ottamatta stressiä hänen asioistaan, mutta toisinaan se vain on niin vaikeaa, kun hän tuntuu tahallaan tahtovan sekoittaa minut mukaan kaikkeen.