Muut valmistautuu koulun alkuun, muuttaa uusille paikkakunnille, ostaa kirjoja ja sisustaa koteja. Mä lasken vauvan potkuja, ravaan neuvolassa ja sairaalassa, yritän ylläpitää rutiineja. Tuntuu, kuin mä olisin ulkopuolinen muiden leikissä. Lapsi yksin nurkassa pelaamassa omia pelejään. Mut en mä oo lapsi. Mun oletetaan olevan enemmän aikuinen kuin kenenkään muun heistä.
Ei mulla oo edes mitään sanottavaa. Yritän pitää teidät kärryillä samalla, kun oma jaksaminen on heikoissa kantimissa. Kyllä tää tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti