Vaikea viikko takana. Siis ihan hirveän vaikea. Mua on heitelty pitkin seiniä, mä olen kontannut lattioilla ja unohtanut kokonaisia päiviä. Mä olen opiskellut ja opiskellut, saamatta silti mitään aikaan. Mä olen tavannut lisää uusia ihmisiä, päässyt mukaan porukoihin ja tullut myös hylätyksi.
Mä vähän etsin suuntaa nyt. Koulu on lopussa, yhteishaku häämöttää edessä ja kaikki on vielä avoinna. Mä voisin periaatteessa lähteä nyt mihin tahansa, tehdä mitä mä vain ikinä haluan, mutta kun mä en tiedä. Kaikista eniten mä vain haluan olla tekemättä yhtään mitään. Ihan vaan sen takia, että mä en jaksa.
Näin Tommiakin eilen. Hän tuli täällä käymään ja oli tosi rentouttavaa saada pitkästä aikaa puhua kahdestaan ja ajan kanssa. Vasta silloin, kun mä pääsin halaamaan häntä, mä tajusin, kuinka helvetin kova ikävä mulla oli häntä ollut. Nyt mä pärjään taas hetken, kun sain purkaa mieltäni jollekin, joka ymmärtää.
Myös tätä toista miespuolista ystävää mä näin vastikään. Hän jotenkin kaukaisesti muistuttaa Tommia ja ehkä sen takia viehättää mua niin. Tai sitten mä muuten vain pidän siitä, että mua arvostetaan ja kohdellaan ihmisenä, toisin kuin muutamat henkilöt tällä hetkellä tekevät.
Lauri, joka siis lukeutuu näihin muutamiin henkilöihin, makaa tällä hetkellä kotona. Mä lähdin pois, mulla ei vain kestänyt pää enää. Keräsin tavarani ja annoin olla. Kyllä mä tiedän, ettei tää vieläkään ollut tässä, mutta tauko on kyllä paikallaan. Mä keskityn nyt viimeiseen varsinaiseen kouluviikkoon ja panostan täysillä. Ei päihteitä, ei sekoilua, ei mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti