Sä oot vaan niin spesiaali

Viikon positiivisten päivä, mä tiedän. Nyt vaan on sellainen fiilis, että saisin ehkä vaivoin revittyä koko juttuun kaksi kohtaa, joten olkoon.

Kaikki mun viimeisetkin ihmissuhteet kaatuu kaksi vuotta sitten tehtyjen virheiden takia, enkä mä ehkä kestä. Tää maailma on sairas, niin helvetin sairas paikka.

Mun psykologi sanoi tänään, että musta huomaa, kuinka helvetin vahva ihminen mä olen ja kuinka paljon paskaa mä olen ottanut niskaani tämän elämän aikana. Mä osaan kuulemma suhtautua vakaviinkin asioihin huumorilla ja kun mä kerron jutuista, mä osaan kertoa asiat niin, että kuuntelija jaksaa keskittyä. Mä todella arvostan sitä kommenttia. Sellainen mä tahdonkin olla. Koko juttuhetken ajan me puhuttiin kuolemasta, mun sairauksistani ja mulle läheisen ihmisen mielenterveysongelmista. Me puhuttiin niin vakavia, että tunnelman voisi kuvitella olevan kuoleman vakava, mutta ei. Koko tunnin ajan me naurettiin. Ei itse niille asioille, vaan tavalle, jolla mä suhtaudun niihin ja pääsen niistä yli.

Kai mä toisinaan vähän liikaakin heitän asioita huumorilla, mutta sellainen mä olen. En mä kuitenkaan loukkaa jutuillani ketään, vaan pilkkaan aina korkeintaan itseäni. Se on mun tapani jaksaa huomiseen, selviytyä kaikista näistä vastoinkäymisistä.

Tässä mä makaan yksiöni lattialla, mietin maailman menoa ja kaikkea muuta typerää. Naapurissa on bileet, joissa munkin oli tarkoitus olla. Mä kuitenkin lähdin jo aikoja sitten. Ei musta ole siihen. Ei nyt.