Nyt mulla on vihdoin aikaa, siis ihan oikeasti rajattomasti aikaa blogille ja teille. Niinpä mä voisin kertoa teille, miten mulla oikeasti menee. Viime aikojen postaukset kun ovat olleet pitkälti vain pikaisia ja pintapuolisia kuulumisia, ei sen enempää. Sähköposteihin mä vastaan myöhemmin, sitä mä en jaksa nyt tehdä.
Aloitetaan vaikkapa siitä, että mä menetin viimeisenkin "oman ystäväni". Siis ystävän, johon mä olen tutustunut aikoja sitten, ilman Laurin apua. Mun kaksi vuotta sitten tekemät virheet kostautuvat yhä ja kun tämä ystävä oli keskustellut Sallan kanssa, oli kaikki siinä. Ihan tuosta noin vain, hetkeäkään miettimättä tai mun mielipidettäni kysymättä hän päätti, ettei tahdo puhua minulle enää koskaan. Mutta tiedättekö, mä olen vain yksinkertaisesti niin helvetin väsynyt jauhamaan sitä vanhaa paskaa uudelleen ja uudelleen, että kun hän sanoi koko jutusta minulle, niin annoin vain yksinkertaisesti olla. Sanoin, että olkoon, en mä tarvitse ystävää, joka jättää mut pelkkien juorujen takia.
Vaikka mä tämän yhden ystävän menetinkin, niin mä olen viimeisten parin kuukauden aikana onnistunut keräämään ympärilleni niin ihania ihmisiä, ettei menetys tunnu läheskään niin pahalta, kuin se olisi ilman näitä ihmisiä tuntunut. Mä olen pureutunut niin syvälle siihen porukkaan, että muhun luotetaan täydellisesti ja mä luotan heihin. Vaikka mä tunnenkin heidät Laurin avulla, niin mä tiedän, että vaikka mun ja Laurin jutusta ei tulisi mitään, niin he ovat silti mun tukenani.
Siitä me päästäänkin muhun ja Lauriin. Mä en oikein tiedä, missä mennään. Kaikki on yhtä epävarmaa, kuin aiemminkin. Koko juttu alkaa pikkuhiljaa kuivua kasaan, tai siltä musta ainakin nyt tuntuu. Mä olen liian vahva ollakseni noin julman ihmisen kanssa. Vaikka osaa hän täydellinenkin olla, aina silloin kun tahtoo.
Ja sitten on vielä tämä uusi uros, josta oli pikaisesti juttua niin täällä, kuin askissakin. Mä tiedän, että jos mä olisin sinkku, hän iskisi kiinni samantien. Mä tiedän sen satavarmasti, sillä hän oli Tommiltakin kysellyt musta. Ja mä tiedän myös, että jos mä olisin sinkku, mä olisin kiinnostunut. Mutta en mä seurustelevana ihmisenä lähde tätä viemään sen pidemmälle, ystävyyden tasolla pysytään. Vaikka Laurin ystävä mulle sanoikin, että jätä se mulkku ja iske kiinni, niin silti. Se mulkku on mun poikaystävä.
Kaveripiirin muuttumisen myötä mulla on ollut myös hieman vaikeuksia saada pidettyä elämää kasassa. Koulu on jäänyt tosi vähälle, samoin kaikki muu vastuu, jota mulla on. Mä olen vain juhlinut ja käyttänyt päihteitä päivästä toiseen. Muutaman kuluneen viikon aikana mä olen kuitenkin saanut asioita hallintaan ja huomenna mun olisi tarkoitus myös palata täysipäiväisesti kouluun. Ei montaa viikkoa enää ja se on sitten siinä. Pakko saada se loppuun kunnialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti