Normaaleiden maailmassa, niin hukassa

Lauri nukkuu, mä en saa unta. En taaskaan. Asiat pyörii mielessä. Syyllistän itseäni siitä, millainen minusta on tullut ja salaa samalla hykertelen tyytyväisenä. Laukku täynnä erilaisia nappeja, joilla saa itsensä sekaisin. Ei täydy kestää tätä maailmaa hetkeäkään, jos ei tahdo. Omatunto kuitenkin huutaa: "oo selvänä, sun on pakko olla".

Tommi soitti tänään. Ja eilen ja toissapäivänä ja sitä edellisenä päivänäkin. Tänään mä kuitenkin vastasin. Siellä on kaikki hyvin. Vatsa kasvaa ja elämä on onnellista. Hyvä niin, se tekee mutkin onnelliseksi. Omia kuulumisiani mä kaunistelin, kerroin päinvastaisuuksia elämästäni. Kaikki on hienosti ja niin edelleen. On parempi, ettei hän tiedä.

Enkä mä oikeastaan olisi edes osannut kertoa totuutta kaikesta. En mä tiedä mikä on totuus. En mä tiedä, onko kaikki vielä hallinnassa, vai olenko mä oikeasti tällainen. Narkkari, kuten mulle tänään sanottiin. Addikti, narkkari, paska.

On tää elämä vaan vaikeeta. Ikinä ei oo asiat niin, että kaikki olis tyytyväisiä.