Lauri on intissä taas ja minä olen yksin täällä. Pari viikkoa täytyisi kestää ja mua pelottaa nyt jo. Viikonloppu oli täydellinen ja viikot... noh, ne vaan on. Pakkopullaa, joka täytyy kestää.
Mä tosiaan kerroin Laurille mun raskaudestani. Ihan hyvin hän sen otti, vaikka järkyttyneeltä tuntuikin. Hän vaati hetken aikaa olla yksin ja sitten me puhuttiin lisää. Erityisesti yksi kommentti jäi todella vaivaamaan mun mieltäni. Siinä hetkessä mä hämmennyin siitä niin paljon, etten ymmärtänyt pyytää tarkennuksia ja nyt niitä on myöhäistä kysyä.
"Mut ihan helpotus lopulta, että se meni kesken", mä sanoin lopuksi.
"Ai, niinkö sä ajattelet vai?"
Mitä? Hä? Eikö hän ajattelekaan niin?
"Älä nyt uudestaan tuu raskaaksi, mut jos niin käy, niin älä pelkää kertoa siitä mulle. Mä rakastan sua."
Tahtooko se sittenkin vauvan? Kuuluisko mun sittenkin olla surullinen tästä keskenmenosta? Miksi hän oli niin surullinen? Toivooko hän perhettä mun kanssani? Olisko se vauva sittenkin ollut toivottu? Senkö takia hän ei tahdo ehkäisyä? Mitä helvettiä täällä tapahtuu? Mies, jonka ei koskaan pitänyt tahtoa isäksi taitaakin olla vauvakuumeessa. Vai mitä tämä on?
Se voi olla sitä, ettei se L. vielä itekään tiedä, mitä se tahtoo. Mutta: Te ootte niin nuoria vielä ja teillä on runsaasti aikaa suunnitella sitä vauvan hankintaa ja perhettä ja toteuttaa ne sitten, kun on parempi aika. (Esim. molemmilla opinnot ohi ja työpaikka. Ja sulla terapiat käytynä, että oot eheytynyt persoonana) Silloin teillä on paljon paremmat edellytykset toimia menestyksekkäästi vanhempina ja kasvattaa rakkaudella pientä ihmistainta :) Nauttikaa nyt nuoruudesta, rakkaudesta ja yhdessäolosta ilman ylimääräisiä velvoitteita!
VastaaPoistaKokemuksen syvällä rintaäänellä, heh :D
"täti"
Oikeassahan sä olet. Jotenkin vain jaksaa vieläkin hämmentää tuon miehen ailahtelevaisuus.
Poista