Toy soldiers

Hengissä se mies siellä oli. Hän lähti iltalomilla pois kasarmin alueelta ja mä ehdin tunnin istua kahvilla hänen kanssaan. Voin kertoa, että helpotti todella paljon. Hetken kaikki oli miltei kuin yleensä ja mä olin onnellinen. On se kuitenkin jollain tavalla tosi rankkaa katsoa väsynyttä miestä, eikä saa koskea eikä pussata. Sotilaallinen käytös ja niin edelleen. Kohta se kuitenkin tulee kotiin ja sit mä saan olla kiinni niin paljon kuin haluan.

Mä en osaa edes kuvailla kuinka paljon mä odotan perjantaita. Vielä eilen se odotus oli ahdistuksen kaltaista, mutta nyt se on lähinnä kihelmöintiä vatsan pohjassa. Alitajunta kuitenkin kiljuu, että sunnuntaina koittaa toinen kahden viikon ero ilman mahdollisuutta tavata. Selvisin mä tästäkin, selviän mä siitäkin.

Jottei tää menis pelkäksi Laurista puhumiseksi, niin kerrotaan vaihteeksi Tommista. Mä tosiaan tapasin hänet tänään. Perhe-elämä näyttää sujuvan, kihlasormus oli sormessa ja ainoa puheenaihe oli hänen tuleva perheensä. Olen mä onnellinen hänen puolestaan, mutta en mä kiellä, etteikö se myös sattuisi ihan helvetisti. Vielä vuosi sitten meillä oli samat lähtökohdat: paska parisuhde, ei ystäviä, ei työtä, ei motivaatiota mihinkään ja päihdeongelma. Ja nyt sitten. Mä olen samassa pisteessä lukuun ottamatta paskaa parisuhdetta, sitä mulla ei kai enää ole. Kaikki muu on ennallaan. Ja entäs Tommi? Loistava työ, ystäviä, perhe, uusi koti ja oma auto. "Punainen tupa ja perunamaa". 

Kai mä vain teen jotain väärin. Mut ei se mitään, en mä vaihtais paikkoja Tommin kanssa, vaikka voisin. En mä tahtoisi lasta parin kuukauden tuntemisen jälkeen, enkä mä pystyisi tekemään töitä tällä hetkellä. Kai tää vain on tarkoitettu meneväksi näin.

Joo, alkaa mennä jo turhankin syvälliseksi. Ehkä parasta nukkua.