Lopussa

Aamuinen turhautuminen purkautui blogiin tässä muodossa. Mä ajattelin aluksi jättää sen julkaisematta, mutta palasin nyt julkaisemaan sen kuitenkin.

---

Mä olen väsynyt, niin vitun väsynyt. Ja lopussa. LOPUSSA.

Minkä helvetin takia kaikki paska osuu mun kohdalleni? Miks mä en koskaan saa olla onnellinen enkä tehdä mitä mua huvittaa? Mun täytyy vaan maata paikallani ja sekin on niin vitun tylsää ja kun mä yritän kävellä, mua sattuu ja kun mä makaan, mua sattuu ja mulla on tylsää. Samapa tuo kai sitten mitä mä teen kun sattuu joka tapauksessa.

Mä en kestä olla täällä enää mä haluan vain kotiin. Omaan kotiin. Tai ihan sama kenen kotiin, kunhan Lauri on siellä ja kunhan mä saan rauhassa lääkitä itseni sellaiseen tilaan, että mä voin olla edes hetken onnellinen. Se vaan ei oo mahdollista koska tänään on tiistai eikä perjantai. Olis jo perjantai, mä sekoan.

Minkä takia ihmisen täytyy sinnitellä täällä vajaa sata vuotta palvelemassa yhteiskuntaa ja kuluttamassa valtion varoja jos siitä ei kuitenkaan oo kenellekään mitään hyötyä? Mä olen vaan joku sätkynukke, jota isot herrat ohjailee mielensä mukaan. Mun parantamiseen kulutetaan niin helvetisti rahaa, muttei silti ihan tarpeeksi. Ne yrittää muokata musta loistavaa työnarkomaania, mutta mä voin jo nyt kertoa, että musta ei sellaista saa tekemälläkään. Mä en kestä painetta, en pätkääkään ja mä olen SAIRAS. 

Jutteluapu auttaa, auttaa niin helvetisti joo. Mä puhun ja puhun niin että suu kuivaa, enkä mä silti saa mitään apua irti siitä. Kuuntelija nyökyttää, elää mukana ja on niin helvetin ymmärtäväinen, mutta mitä se muka auttaa? Ei yhtään mitään. Kaiken saman mä olen täälläkin kertonut ja te olette tuhat kertaa ymmärtäväisempiä, kuin kukaan koskaan osaa kasvotusten olla. 

Mä olen kuullut Laurin ääneen viimeeksi toissa maanantaina, yli viikko sitten, enkä mä enää edes muista miltä se kuulostaa. Mä tahdon hänet tänne, hän on ainoa joka mut voi tältä ololta pelastaa. Mä haluan KOTIIN.