Ei voimat riitä muuttaa

Mua sanalla sanoen vituttaa. Mä en oikein edes tiedä, että mikä, mutta ottaa päähän silti. Oma saamattomuus kai. Jatkuva anteeks antaminen ja ihmissuhteiden sekavuus. Miks kaikki ei vaan voi olla helppoa ja yksinkertaista?

Lääkkeetkin kolahti päähän enemmän kuin oli tarkoitus ja tässä mä sitten taas kerran makaan olohuoneen lattialla ja kulutan aikaa turhuuksiin. Samaan aikaan toisaalla ahkerat oppilaat lukee historiaa. Mä teen historiaa, en ehkä merkittävää tai kirjoihin kirjoitettavaa, mutta omaa sellaista. Tai ehkä musta vielä jonakin päivänä kruunataan laiskuuden kuningatar tai jotain muuta yhtä vakuuttavaa.

Lauri kysyi multa viikonloppuna, että oonko mä masentunut. Joo. Tai ei mulla mitään virallista diagnoosia siitä ole, mut se nyt vaan johtuu yksinkertaisesti siitä, että mä en halua mitään diagnoosia. Jos mulla olis mustaa valkoisella tästä, se vain olis mulle uusi tekosyy olla tekemättä sitäkään vähää, mitä mä nyt teen. Ja lääkkeitä ne yrittää tyrkyttää nyt jo ihan tarpeeksi, mä en tahdo yhtään nappia enää. Hirveä työ niellä tätäkin määrää. Tuntuu, että kokoajan saa nieleskellä ja silti jää joku pilleri ottamatta.

Mä kävin viikonloppuna vaa'alla. Plus puoltoista kiloa. Mä tosin olin syönyt just sitä ennen, että kai sillä on vaikutusta. Lauri puristi perseestä ja sanoi, että hyvä vaan.
"Sun rintalastas on vihdoin menny piiloon."

Tekis mieli ajella autolla ympäriinsä ja näytellä keskisormea ikkunasta kaikille ja hymyillä vittumaisesti. Ihan vaan koska mä voi. Mut en mä viitsi, en kaipaa enää yhdenkään ihmisen vihoja niskaani.

"Kiinni tottumukseen ja tilanteeseen,
jonka oon hyväksynyt koska
ei voimat riitä muuttaa."

Mua vähän ahdistaa tää Tommi juttu. Vaikka se onkin ihan täys kyrpä ja ansaitsis palaa helvetin liekeissä, niin on mulla silti vähän ikävä. Kai se vaan on sitä, että mä en oo tottunut olemaan täysin yksin. No, korkee aika kai opetella siihenkin. Ja oon mä yrittänyt miettiä sitä asiaa siltäkin kannalta, että jos mä joskus tosiaan muutan Laurin kanssa yhteen, niin yksin oleminen on varmasti harvinaista herkkua. Täytyy siis nyt ottaa kaikki irti siitä, kun olen kokoajan yksin. Voin olla oma outo itseni ilman, että kenelläkään on mitään sanottavaa siihen.

Joo. Tosi syvällinen olo tänään. Mä voisin vaikka loputtomiin kirjoittaa tällaista sekavaa ajatusten virtaa, mutta en mä usko, että te jaksatte kovin syvälle mun mieleeni pureutua. Jätän tämän siis vain tähän.