Rikosrekis-vitun-teri

Mulla on viime aikoina ollut meneillään melko paljon kaikkea, mistä mä en ole täällä voinut puhua. Riski anonyymiyden menettämiseen oli liian suuri, enkä mä tahdo ottaa sitä riskiä. Nyt mä kuitenkin voin valottaa teille menneiden viikkojen - kuukausien tapahtumia hieman. Mä toivon, että jos sä edes luulet tunnistavasi mut, niin pidät asian omana tietonasi. Tää blogi on mun henkireikä, mä tarvitsen tätä blogia. Anonyymiys on ainoa mahdollinen vaihtoehto, jos mun henkilöllisyyteni tulee ilmi, en mä voi enää jatkaa. Toivon siis, että jokainen teistä kunnioittaa mun toivetta ja pitää mahdolliset tietonsa itsellään. Niitä ei tarvitse kertoa edes mulle.

Täällä käydään oikeutta. Kaikki menneet asiat on kaivettu esiin taas uudelleen, Sallan toiveesta. Mut on vedetty mukaan tähän juttuun, vaikka mä viimeiseen asti toivoin, ettei mun tarvitsisi sekaantua siihen. Nyt kuitenkin alkaa vaikuttaa siltä, että suurimmissa ongelmissa on henkilö, joka itse aloitti koko sotkun, Salla. Oikeudessa ollaan oltu jo yhden kerran, mutta tuomiota ei ole edelleenkään kenelläkään. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, kaikki on yhtä suurta kysymysmerkkiä vielä.

Mun pää on sekaisin. Ajatukset pomppii sinne ja tänne, stressin määrä on valtava. Ylioppilaskirjoitukset painaa päälle, ihmissuhteet ovat kaaoksessa ja tulevaisuus musta. Silti mä jotenkin kaiken tän keskellä jaksan uskoa, että ehkä mä vielä selviän hengissä tästä.

Blogissa on hiljaista. Ketään ei kiinnosta, kukaan ei jaksa kommentoida. Sisältö on tyhjää, mä olen tyhjä. Yrittäkää ymmärtää, mä teen kyllä mun parhaani. Mä en vain just nyt pysty tän parempaan.