Lately

Mulla on ollut teitä ihan helvetillinen ikävä. Mun tauko venyi sattuneista syistä aivan liian pitkäksi, mutta nyt mä olen vihdoin täällä. Viime päivien aikana on tapahtunut niin paljon, etten mä oikein edes tiedä mistä aloittaisin.

Mä kirjoitin teille viimeksi keskiviikkona. Torstai meni sumussa, ei muistikuvia. Humalassa luultavasti. Mä en vain oikeasti muista. Perjantai meni huonosti. Mä en ollut koulussa, eikä Laurista kuulunut yhtään mitään. Lopulta se soitti mulle yöllä lauantain puolella ja tuli meille. Mä olin rikki. Niin helvetin rikki, että mä vain itkin koko yön. En ollut nukkunut tai syönyt kunnolla koko viikkoon ja mä aloin olla aika lopussa. Jossain vaiheessa aamuyötä mä olin nukahtanut Laurin syliin ja aamupäivällä mä heräsin ruoan tuoksuun.

Lauantai-iltana mä olin hetken yksin, humalassa. Olin sitten jossain hetkellisessä ahdistuksessani törkännyt itseäni puukolla ja Laurin tullessa koko ilta kuluikin yrittäessä tyrehdyttää veren vuotoa. Loppujen lopuksi se sitten tyrehtyi ja me lähdettiin ulos. Kävelimme keskellä yötä ympäriinsä pimeässä keskustassa ja mun oli hetkellisesti helvetin hyvä olla. Siitä menimme Laurille yöksi, mua ahdisti, mutta nukuin silti yllättävän hyvin.

Tänään meillä on ollut laiska päivä. Mä itkeskelin Laurin lähtöä jo aamulla, mutta ihan hauskaa meillä silti oli. Juotiin kaljaa ja makoiltiin sylikkäin sohvalla katsomassa televisiota. Puhuttiin musta ja mun ahdistuksestani, Lauri sanoi, ettei se haittaa. Oli kovinkin ymmärtäväinen, sanoi rakastavansa kaikesta huolimatta. Ja mä sanoin rakastavani, vaikka Laurin täytyykin mennä taas kerran.

Huolissaanhan se minusta ja mun pärjäämisestäni on. Ja valehtelisin, jos väittäisin ettei ole syytä olla.