Öisillä kaduilla

"...Ja sit me voidaan valvoa kaikki yöt ja kävellä öisillä kaduilla ja pitää toisiamme kädestä ja juoda siideriä ja nauraa ja halia ja ääää. Ja ja ja sit me voidaan ajella autolla toisiin kaupunkeihin ja unohtaa kaikki paha ja nähdä uusia juttuja ja tutustua uusiin ihmisiin ja istua puistoissa ja uida meressä ja nauttia auringosta ja ja ja..."

"Joo! Ja sit me voidaan nukkua auton paksissa ja joo joo me voidaan hei ostaa jostain joku iso romu pakettiauto ja tehdä oikein makuuhuone sinne taakse ja olla vaan ja nauttia elämästä ja harrastaa seksiä ja tehdä mitä me ikinä halutaan. Ja sit me voidaan lähteä ja tulla just silloin kun halutaan, eikä kenenkään mielipiteellä oo mitään väliä."

"Joo ja me voidaan vaan kuunnella musiikkia ja tanssia kaduilla ja käydä omenavarkaissa ja ja ja me voidaan, öö me voidaan ajaa välillä ulkomaille ja tulla takaisin ja olla onnellisia. Joo, me voidaan olla onnellisia."

Kaikki on vähän omituista. Mä en oikein tiedä... Elän jossain vaaleanpunaisessa maailmassa ja odotan hetkeä, jolloin lasi särkyy. Mä tiedän, ettei tää ole todellisuus, mutten jaksa välittää. Mä olen niin pohjamudissa ja tulossa hulluksi, että nauran yksin, heittäydyn mukaan kaikkeen paskaan ja vedän överiksi jokaisen asian. Yllä olevat jutut ovat mun ja Laurin tämän päiväisestä keskustelusta. Tää on vaan meidän tapa pysyä järjissämme. Mun tapani kestää tää yksinäisyys ja Laurin tapa kestää armeija. Unelmoimme mahdottomuuksia ja nauramme perään.
"Ei mikään tuu kuitenkaan menemään niin", me ajatellaan.

Mua turhauttaa. Tekee mieli hakata nyrkit verille ja juosta päin seiniä. Tekee mieli juosta niin pitkälle, että jalat pettää alta. Mutta mä vaan makaan kotona tekemättä mitään. Mietin ja mietin, mietin kuinka mä voisin olla onnellinen. Mä tavoittelen onnea liikaa, enkä osaa lopettaa.