Tulevaisuus kuitenkin piristää mua edes vähän. Mä tässä just tänään mietin, että miten mä vieläkin kaiken tän paskan jälkeen jaksan uskoa hyvään tulevaisuuteen. En mä oikein tiedä. Kai se on se juttu, mikä kaiken tän pyörityksen keskellä pitää mut järjissäni ja edes jotenkin kiinni elämässä.
Mut oikeesti, miettikää nyt. Kuinka kauan mä olen odottanut sitä hyvää tulevaisuutta? Vuosia, vuosia. Enkä mä vieläkään ole saanut sitä. Kuinka kauan mun täytyy vielä odottaa? Jos vastaus on vuosia, niin mä tulen hulluksi ennen sitä. Tai kuolen, kenties.
Musta tuntuu, että Laurin intin loppu ja pian sen jälkeen tuleva mun koulun loppuni on mun viimeinen mahdollisuuteni. Jos mä vielä niiden juttujen jälkeen pyörin ympyrää etenemättä mihinkään, niin alkaa tää näytös olla mun osalta ohi. Peli pelattu ja kortit lopussa. Niiden juttujen jälkeen mun on pakko päästä pois näistä kuvioista, mun on pakko löytää elämä itselleni. Laurin kanssa tai vaikka ilman, jos on pakko. Muuten mä en kestä enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti