Kaikki ei täydellistä koskaan olla voi

Lauantaina aamuyöllä mä istuin Laurin sohvalla ja kirjoitin sähköpostia blogitutulleni.
"Mä en jaksa enää, tää alkaa olla ihan oikeesti nyt tässä."
Tänään mä kirjoitan kuitenkin toisin.
"Musta tuntuu, että Lauri alkaa vihdoin luottaa muhun ja meidän tulevaisuuteen."

Mua sattuu. Mulla on henkisesti niin paha olo, että mua oksettaa. Mä en osaa selittää sitä, mutta niin se vain on. Musta tuntuu, että mä romahdan hetkenä minä hyvänsä. Kaikki muuttuu kokoajan, mun mieliala, Laurin käytös ja kaikki.

Kaikki on niin ristiriitaista, että mä en kestä. Lauri esittelee mua kokoajan uusille sukulaisilleen ja kavereilleen, muttei silti tahdo tavata mun perhettä (meinasin kirjoittaa tähän, että perhettä tai ystäviä, mutta sitten mä tajusin, ettei mulla oo ystäviä). Lauri on suurimman osan ajasta ihana ja huomaavainen, osaa yllättää ja kehuu juuri oikeista asioista. Toisinaan kuitenkin aivan yllättäen hän muuttuu. Hän kieltää mua tekemästä asioita ja tekee itse kuitenkin niin. Hän saattaa raivostua aivan mitättömästä jutusta, jättää lupauksensa lunastamatta ja valehdella päin naamaa.

Me ollaan puhuttu näistä asioista sata kertaa, viimeeksi tänään, mutta mikään ei kuitenkaan muutu pysyvästi. Mua ahdistaa, kun mä en tiedä osaako Lauri sitoutua. Mitä jos mä hukkaan vuosia mun elämästä johonkin, mikä onkin aivan turhaa? Mitä jos Lauri vain leikkii mun kanssa, kunnes löytää paremman? Ei, ei se voi tehdä niin. Ei se olis kestänyt mua näin kauaa, jos se ei oikeesti rakastais.

Tänään, kun Lauri oli lähdössä takaisin armeijaan, oli kaikki taas loistavasti. Hän oli juuri se rakastava ja ihana poikaystävä, joka mä tahdon hänen olevan. Mä en silti taaskaan tiedä, mitä odottaa tulevalta viikolta. Toisinaan hän soittaa päivittäin, ilmoittaa kuulumisiaan ja kertoo ikävöivänsä, ilmoittaa milloin tulee kotiin ja kertoo viikonloppusuunnitelmistaan. Toisinaan hän taas on vastaamatta koko viikon, ei kerro tulleensa kotiin, eikä ota yhteyttä lomillakaan, ennen kuin mä olen soittanut monta kertaa hänelle. Mä en tajua. Ja mä tiedän, ettei kyse ole kiireestä, hän on itsekin sanonut niin.

Nyt meillä on edessä se tilanne, että me ei nähdä kolmeen viikkoon. Ensi viikonloppuna me tehdään jotain spesiaalia ja sen jälkeen kaikkeen tulee kolmen viikon tauko. Lauri on metsässä ja mä olen täällä. Mua ahdistaa jo tämä viikko niin paljon, että mua itkettää. Mä en tule selviämään hengissä kolmesta tällaisesta.