Viimeiset kasvot

Mulla on teille yllätys. Kuten mä olen täällä joskus puhunutkin, niin mä tahtoisin joskus kirjoittaa kirjan. Kuten olette varmasti huomanneet, bloggaustahtini ja tekstieni pituus täällä on heikentynyt aiempaan verrattuna.

Nyt mä voin kuitenkin kertoa teille, mistä se johtuu. Mulla on aluillaan oma pieni projekti, jonka mä tulen teillekin paljastamaan pian, jos vain motivaatio riittää. Mä olen keväästä asti yön pimeinä tunteina suunnitellut, luonnostellut, pohtinut. Ja nyt mä vihdoin olen saanut jotain aikaan. Mä en vielä tiedä mitä tästä tulee, mutta jos kaikki menee kuten olen suunnitellut, tulen saamaan aikaan jotain, josta olen ylpeä. Mä olen tosi innoissani tästä jo nyt ja tää on tärkeä juttu mulle. Lähestyvät ylioppilaskirjoitukset, stressi yms. vaikeuttavat kaikkea tosi paljon, mutta mä yritän silti.

Ei, mä en julkaise kirjaa. Mulla ei ole varaa omakustanteisiin ja kukaan tuskin tahtoisi lähteä minulle kustantajaksi, joten mä toteutan haaveeni omalla tavallani. Kirjoitan kaiken nettiin, uuden bloginimen alle ja julkaisen sen teille, teitä varten. Mä toivon, että edes joku kiinnostuu lukemaan sepustuksiani sieltä.

Koko "kirja" tulee kertomaan pääpiirteittäin saman tarinan kuin tämä blogi tähän mennessä, mutta hieman muunneltuna. Tämä blogi on siis totuus, se toinen blogi taas tositarinaan perustuva kertomus.

Mä toivon, että saisin joskus julkaistua saman tyyppisen kirjan, mutta se saattaa jäädä haaveeksi. Kaikista eniten kuitenkin toivon, että tämän projektini myötä kehityn kirjoittajana. Palaute olisi kultaakin kalliimpaa.

Tässä teille pieni välähdys tulevasta:

"Se perjantai oli aivan kuten kaikki ne aiemmatkin; lonkeroa kauhtuneella sohvalla, paskaa musiikkia ja lopulta sammuminen siihen paikkaan. Samanlainen tulisi olemaan myös se lauantai. Tahallisesti aiheutettu darra, kasisatasta Buranaa ja muutama lonkero lisää. Vaikka eihän seitsemäntoista kesäisen muijan tietenkään pitäisi juoda, eihän sillä ole edes ikää siihen. No, eipä tuo elämä näyttänyt muutenkaan olevan mitenkään sieltä seitsemäntoista vuotiaalle tyypillisimmästä päästä.

Omaa taloutta oltiin pyöritetty jo reilusti yli vuoden päivät ja kaikki oli vituillaan. Viina maistui enemmän kuin tarpeeksi ja vanhassa Rosenlewin jääkaapissa ei ollut valon ja puolitäyden Koskenkorvan lisäksi mitään. Salla oli tuonut toissa päivänä leipiä, mutta nekin olivat kadonneet parempiin suihin miltei samantien. Kai ne muutaman tunnin ehtivät siellä jääkaapissa lojua, ennen kuin Tommi raahasi itsensä töistä nalkuttamaan, että on nälkä.

"No syö vittu sitten", mä sanoin, kun kyllästyin kuuntelemaan. Kului minuutti ja kaikki kolme leipää olivat kadonneet. Tommi rojahti tyytyväisenä viereeni sohvalle ja alkoi jupista jotain alkoholin vaaroista. Vanha juoppo itsekin, ihan kuin hänellä olisi varaa puhua."


Mitä te mietitte tästä kaikesta? Onko teillä kiinnostusta lukea kaikkea tätä "kirjan" muodossa, jos mä joskus sellaisen saan aikaiseksi? Kertokaa vapaasti mitä ajatuksia tämä teissä herättää!