Vapautusta palveluksesta, kolme vuorokautta. Mä arvasin ettei sen pää kestä. Nyt se siis alkaa. Mut ei se mitään, mä en valita. Ihan kiva vaan saada se kotiin välillä. Tai siis eilenhän se sieltä oli tullut, mä vaan sattuneesta syystä (lue: olin niin humalassa) en ollut kuullut mun puhelimen soivan. Nyt se nukkuu ja tulee sen jälkeen kuulemma tänne. Huomenna illalla olis lähtö takaisin, mä lupasin lähteä viemään.
Eilinen oli yhtä kaaosta. Mä istuin baarissa koko illan, heitin aivot narikkaan niin sanotusti. Kävin ottamassa vähän taukoa Tommin sohvalla ja joskus aamuyön puolella raahauduin kotiin. Oli oikeesti ihan hauskaa, vaikken mä paljon mitään muistakaan. Tommi oli selvinpäin, se soitti aamulla ja sanoi mulla olleen hauskaa. Ihan kiva.
Nyt on taas jotenkin harvinaisen hyvä fiilis. Pari päivää meni masennellessa, mut heti kun kuulin Laurin olevan maisemissa, piristyin huomattavasti. Kävin pitkästä aikaa mun kummityttöä moikkaamassa heti aamusta ja myöhemmin tänään mun pikkuveli tulee moikkaamaan mua ja Lauria.
Me ollaan muuten tunnettu ja tavallaan myös oltu yhdessä tasan neljätoista kuukautta. Helvetin kauan, jos mun mielipidettä kysytään. Ja hyvä niin. Mä jotenkin aina ajattelin, että pitkissä suhteissa tunteet laantuu ja mä en koskaan ymmärtänyt miten kukaan jaksaa katsella sitä samaa naamaa päivästä toiseen. Tässä sitä kuitenkin ollaan, enkä vaihtais päivääkään pois. Mä rakastan tänään enemmän kuin koskaan.
Nyt mä istun olohuoneen lattialla ja syön suklaarusinoita. Mä vihaan niitä, mutta paremman puutteessa kaikki kelpaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti