Kello on kymmentä vaille seitsemän. Mä en ole nukkunut silmäystäkään. Mietin vain Tommia, hänen lähtöään, Lauria, koulun alkua, kaikkea. Tuntuu, että mä tuun hulluksi pian. Psykologi on edelleen kesälomalla, lääkärin tapaamisesta ei ollut mitään hyötyä ja nuorisotyöntekijän kanssa juttelukin tuntui melko turhalta. Just nyt musta tuntuu siltä, että enemmän kuin mitään, mä tahtoisin varata pelkän menolipun ja lähteä Tommin mukaan kohti tuntematonta. Mikä mua täällä enää pidättelee?
Okei, okei. Koulu. Lauri. En mä voi lähteä. En vain voi. Mulla on kuitenkin kokoajan takaraivossa sellainen pieni aavistus siitä, että ennemmin tai myöhemmin mä lennän Tommin perässä mihin hän ikinä onkaan matkalla. Joko lyhyeksi ajaksi tai sitten pysyvästi, aika näyttää. Se olis ratkaisu kaikkiin mun ongelmiin. Pääsisin pois helposti, pienellä rahalla. Mulla olis tuttu vastassa, mulla olis paikka mihin mennä. Turhaa näistä kuitenkaan on nyt haaveilla, kyllä mä tiedostan mun opiskelujen olevan siinä vaiheessa, etten vain voi irrota nyt. Mä olen jumissa täällä asioiden takia, jotka ei kiinnosta mua paskan vertaa. Mä olen jumissa, koska mä olen itse päättänyt olla. Olis vain pitänyt lähteä aikoja sitten.
Mä en oikein tiedä mitä mä teen sen jälkeen, kun Tommi on mennyt. Mitä mulla on enää sen jälkeen? Mulla on koulu ja se siitä. Koulu on kaikki, minkä takia mä olen tässä kaupungissa, tässä maassa vielä. Lauri ei ole täällä, Tommi ei ole täällä, minulla ei ole täällä ketään. En mä kuulu tänne. Täällä mulla on vain ahdistusta ja pahaa mieltä, ihmisiä jotka vihaavat mua, ongelmia ja vähän lisää ongelmia, Salla, kaikki negatiivinen.
Mä. Haluan. Pois. NYT.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti