Miks mikään ei auta? Miks mä en osaa olla onnellinen? Miks mua vaan väsyttää kokoajan ja kaikki?
Tänään kun Laurin oli taas aika mennä, mä romahdin ihan totaalisesti. Koko viikonlopun mä yritin tsempata, näyttää iloiselta ja olla kiva. Ja viime hetkillä mä en vaan kestänyt enää. Tieto siitä, että mun täytyy taas kerran kestää koko viikko yksin täällä sai mut murtumaan. Ei mulla oo viikolla mitään, minkä takia nousta ylös. Mulla ei ole ketään, kenelle soittaa jos mulla on jotain kerrottavaa. Mulla ei ole mitään, minkä takia elää.
Mun viikot kuluu samaa rataa. Aamulla mä en saa itseäni ylös sängystä, myöhästyn koulusta ja jatkan unia. Herään, menen tunniksi kouluun. Käyn lääkärillä, psykologilla tai asioita hoitamassa. Raahaudun kotiin. Itken kylpyhuoneen lattialla pahaa oloani. Yritän löytää syömistä, löydän pelkän valon jääkaapista ja raahaudun puolikuolleena kauppaan. Menen kotiin ja nälkä on poissa. Mua koskee, etenkin fyysisesti. Makaan toisen tunnin kylpyhuoneessa, muistan ruokien olevan yhä eteisen lattialla ja laitan ne jääkaappiin. Avaan tietokoneen, kuuntelen musiikkia ja kirjoitan viestiä Laurille. Yritän olla pirteämpi edes sen pienen hetken. Lauri vastaa tai ei vastaa, riippuu päivästä. Loppu illan mä olen tietokoneella tai kylpyhuoneen lattialla, riippuu mielialasta. Kolmen aikaan yöllä mä totean, etten ole käynyt suihkussa, en ole väsynyt, enkä jaksa liikkua. Jossain vaiheessa pakotan itseni sänkyyn ja tuijotan kattoa, kunnes nukahdan. Ja seuraavana päivänä sama helvetti taas uudelleen.
Viikonloppuisin mä jaksan olla iloinen edes toisinaan. Jos Lauri siis on täällä, muuten kaikki on samaa kuin arkisinkin. Tyhjää, tyhjää, tyhjää.
Mä oon vaan yks paska. Saamaton, laiska, tyhmä. En saa mitään aikaan, mua väsyttää liikaa. Mua ahdistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti